Blogit

Batman Begins (2005)

Batman Begins täytti tänä vuonna 15-vuotta ja Nolanilta on juuri julkaistu uusi elokuva Tenet. Sen vuoksi päätin kirjoittaa hieman elokuvasta, joka teki minusta Nolan-fanin ja palautti uskon lapsuuteni sankariin.

Lapsena olin kova Batman fani, varsinkin Tim Burtonin Batmaneiden, mutta kasvaessani parikymmippiseksi oli fanitus hieman hiipunut ja Joel Schumacherin Campymmät lelumainos Batmanit hieman erkaannuttaneet koko aiheesta. Kun sarjakuvafilmatisointien uusi aikakausi alkoi 2000-luvun alussa x-men leffalla, minä pidin jopa Daredevilin (2003) kaltaista elokuvaa loistavana, koska se oli lähempana Burtonin synkempää Batmania, kuin Batman & Robinin euroviisubatmania. Kun kuulin, että 2005 olisi tulossa vihdoin uusi Batman elokuva pitkän 8 vuoden tauon jälkeen (jonka aikana olin kasvanut siis aikuiseksi), niin toivon kipinä uudesta paremmasta Batmanista syttyi. Silti odotukset olivat alhaalla ja mielessä pyöri sarjakuvamaisemmat saman ajan elokuvat kuten Spidermanit, fantastic fourit ja hulkit. Nolan oli silloin vielä melko tuntematon ohjaaja ja en osannut ennakoida tulevaa, mutta hypetin itselleni tulevaa elokuvaa jo jonkin verran. Kun vihdoin pääsin elokuvateattereihin katsomaan tätä Batman Beginsiksi kutsuttua elokuvaa, oli se jotain aivan mahtavaa! Toiveeni oli käynyt toteen. Oltiin otettu kunnon irtiotto lapselliseen Batman & Robiniin. Tällä kertaa kyseessä olikin aikuisille suunnattu, vakavasti otettava rikosdraama, joka oli maanläheinen ja selitti Batmanin mytologiaa juurtajaksain, kuinka tuollainen hahmo voisi olla oikeasti olemassa. Tämä tarina ei ollut satufantasiaa, eikä mitään yliluonnollista, vaan hahmo olisi lähes mahdollinen oikeassa maailmassa. Ainakin elokuva loi illuusion siitä. Fanitukseni Batmania kohtaan oli syttynyt uudelleen ja annoin aikuisen miehen taas olla innoissaan lapsuuden sankarista, joka oli päivitetty aikuisten versioksi. Se myös loi uuden standartin sille, mitä sarjakuvaelokuvalta voi toivoa. Tähän mennessä sarjakuvaelokuvat olivat lähestulkoon aina hömppää, jota ei voinut ottaa tosissaan tai pitää ns. “oikeana” elokuvana. Eikä tämän elokuvan kanssa tarvinnut olla lapsi tai nörtti nauttiakseen siitä. Salaisiin rukouksiini oli vastattu ja elokuva oli jopa enemmän, kuin mitä uskalsin siltä odottaa. Elokuvan jatko-osa Dark Knight vei tuota standardia vielä pidemmälle kolme vuotta myöhemmin, mutta tästä se kaikki lähti. Uskon, että tämä elokuva innoitti myös V niinkuin verikosto-elokuvan kaltaisia sarjakuvaelokuvia tulemaan enemmän esille (tosin Verikosto ilmestyi samana vuonna, että ehkä se oli vain sattumaa). Uskon myös, että James Bondin tuonti takaisin realismiin Casino Royalen avulla vuotta myöhemmin sai ponnistuksensa Batman Beginsin suosiosta. Tähän mennessä Bondikin oli Brosnanin kanssa mennyt jo aika sarjakuvamaiseksi. Nyt molemmissa elokuvissa oltiin myös hahmon alkulähteillä.

Katsoin Batman Beginsin taas kerran uudelleen ties kuinka monetta kertaa. Mutta miten se esiintyi tällä kertaa, päätin siitä nyt kirjoittaa.

Batman Begins (2005)

Bruce Wayne kokee lapsena vanhempiensa murhan silmiensä edessä. Miljardööriperijä ei toivu tapahtumasta, vaan pakenee demoneitaan 7-vuoden reissulle Bhutaniin. Jouduttuaan paikalliseen vankilaan tapaa hän Henri Ducardin, joka esittää hänelle tarjouksen liittyä Himalajalla kunnostautuvaan rikollisia torjuvaan varjoliigaan. Bruce liittyy liigaan, mutta harjoitellessa ninjataitoija huippuunsa hän huomaa, että varjoliigan metodit eivät ole oikeudenmukaisia ja hän pakenee rytinällä päämajasta jättäen vain mestarinsa Henri duckardin henkiin. Hän päättää palata takaisin kotikaupunkiinsa Gotham Cityyn, vain huomatakseen, että kaupunki on korruptoitunut ja rehottaa rikollisuutta, jota johtaa mafiapomo Carmine Falcone. Wayne päättä varoillaan ja ninjakyvyillään kitkeä rikollisuuden kotikaupungista. Samaan aikaan joku salaine ryhmä ryöstää rahtilaivan, joka sisältää Waynetechin luoman armeijalle suunnatun vedenhöyrystimen…

Elokuvaan on nerokkaasti saatu ahdettua Bruce Waynen/Batmanin perusteellinen syntytarina, joka selittää kaikki hahmon aspektit realismin kautta. Sen lisäksi mukana on Mafiapäällikkö Carmine Falconen korruptiojuoni. Mukana on myös Linnunpelättimen tarina solutettuna Rha's al ghulin ja varjoliigan juoneen ja heidän yrityksensä kaapata Gotham yhdessä. Monenlaisia pieniä sivujuonteita on myös mukana. Nolanille tuttua aikakikkailua on mukana vain hyvin kevyesti ensimmäisessä kolmanneksessä, jossa pompitaan ajassa brucen lapsuuden, nuoruuden ja ninjakoulutusajan välillä. Tämän olisi voinut kuvata kronologisessa järjestyksessä, mutta ehkä elokuva olisi muuttunut laahavammaksi siten.

Tällä kertaa elokuvaa katsoessani tajusin, että se mikä oli uutta ja huikeaa vuonna 2005 näyttäytyy nykypäivänä aivan tavallisena, eikä maanläheinen esitys tapa ole nykynuorille enää mikään juttu, vaan perussettiä. Vaikka muistan vuoden 2005 tapahtumat kuin eilisen päivän on siitä tultu huima harppaus tähän päivään, varsinkin sarjakuvaelokuvien parissa. On nähty laidasta laitaan synkkiä ja karuja sarjiselokuvia, ja on nähty eeppisiä avaruusoopperoita. Myös DC:n ja Batman elokuvien kanssa on seilattu realistisista elokuvista, scifi-fantasiaan ja Jokerin kaltaisiin draamathrillereihin. Silti Batman Begins tuntui tällä kertaa ajattomalta elokuvalta. Se ei mielestäni ollut vanhentunut juurikaan ja tällaisen elokuvan voisi melkein julkaista tänäkin päivänä. Suurin syy varmasti on se, että elokuvassa ei ole juurikaan käytetty CGI:tä. Ainoastaan yksi kohta, jossa sitä on selkeästi, on kohta jossa esitellään Gothamia ja sen keskellä kulkevaan junaraidetta. Koska kaupunki ja juna ovat CGI:tä, niin sen huomaa heti. Muualla en CGI:tä onnistunut juurikaan bongaamaan ja se on loistavaa. 

Gotham oli tällä kertaa goottilaisesta fantasiakaupungista ja valoshowta tulvivasta euroviisukylästä muutettu oikeaa kaupunkia (new york) muistuttavaksi sillä erolla, että kadut olivat likaiset ja värimaailma aika seepiamaisen ruskea. Itse kadut olivat törkyiset, roskan, sateen ja valomainosten peittämät. Nolan kertoi ottaneensa vaikutteita Ridley Scottin Blade Runner-elokuvasta ja sen huomaa, varsinkin kohtauksessa, jossa Batman kiipeä kerrostalon sisään ja Linnunpelätti sytyttää hänet tuleen. Juuri ennen tätä kohtausta näemme Blade Runnermaisen kujan. 

Tarinassa nähtävä Ninjaklaani League of Shadows on kyllä nannaa Batmanin kasariseikkailut tuntevalle yleisölle. Batmanhan oli vanhavasti ninjojen parissa 80-luvulla ja hänen taistelutaitojaan taustoitettiin juuri näillä ninjakoulutuksilla, mutta tänä päivänä tämä tarina tuntuu hieman epärealistiselta, kaiken muun äärirealismin ja selittelyn keskellä. Silti pidän tästä osiosta, koska ninjat tunnetusti ovat kovia sällejä ja oman lapsuuteni tärkeitä hahmoja. Huomasin muuten, että loppuvaiheilla nähtävät liiganinjat muistuttavat G.I.Joen Snake-eyesiä mustissa visiireissään.

Elokuvassa on hillitysti myös huumoria. Huumori on fiksua ja perustuu nokkeliin sutkautuksiin. Hauskimmat lainit saa Michael Cane, mutta kyllä Balelta, Oldmanilta ja Freemanilta lähtee hyviä läppiä kanssa.

Pitkin elokuvaa on ripoteltu kauhuelementtejä ja varsinkin loppupuolella niitä viljellään enemmän, kun Linnunpelättimen pelkomyrkky alkaa vaikuttaa gothamilaisiin. Tehosteet on hillittyjä, mutta toimivia ja kestävät aikaa hyvin. 

Näyttelijöistä yllätyin, että Christian Bale oli vasta 30-31-vuotias pojanklobbi elokuvan aikoihin. Hän vaikuttaa leffassa ikäistään vanhemmalta ja varsinkin tätä tulevaa Batmania, Robert Pattinsonia vanhemmalta, joka taas on jo 34-vuotias. Huomasin myös sen, että Bale ei käytä kuuluisaa Batman örinä-ääntään tässä, vaan puhuu melkolailla omalla äänellään, vain vähän sitä madaltaen. Michael Caine, Liam Neeson, Morgan Freeman ja Gary Oldman ovat kaikki loistavia omalla tontillaan. Erityismaininta edesmenneelle Rutger Hauerille, joka tekee oikein maittavan roolin William Earlena. Myös Tom Wilkinson on hyvä Carmine Falconena. Cillian Murphy taas tuntuu Variksenpelättinä siltä, että hänet on pitänyt saada vain johonkin roolin, koska tämä on Nolan-leffa. Tarkkanäköiset hoksaavat, että elokuvassa on aika monta sarjakuvista tuttua Batmanin vihollista mm. Victor Zsasz, Carmine Falcone, Scarecrow, Joe Chill ja Ra’s al Ghul. Koko näyttelijäkaarti on aivan huippuluokkaa. Ainostaan Katie Holmes tuntuu olevan väärässä elokuvassa. Ehkä siksi hänet korvattiin jatko-osaan Maggie Gyllenhaalilla, tiedä häntä. Snatchin Puukko-Boris, eli Rade Šerbedžija nähdään parissa kohtaa puliukkona. “Nice Coat”.

Dark Knight trilogiasta tämä elokuva on selkeästi eniten Batman-leffa. Tässä elokuvassa Batman on eniten pääosassa ja tekee eniten Batmanille ominaisia juttuja. Batman on myös enempi lepakkomainen, eikä vain mies erikoisjoukkojen puvussa. Suosikkikohtiani ovatkin Batmanin ensiesiintyminen huumekonttien välissä ja agressiivinen etsivä Flassin kuulustelukohtaus  katonreunalla. “Do i look like a cop!”. Myös kauhukaasuisen demoni-batmanin ilmestyminen linnunpelättimelle on hieno.  Näiden asioiden takia luokittelen elokuvan TDK-trilogian suosikki-“batman” leffakseni, vaikka Dark Knightissä homma viedään pitemmälle ja se on muista syistä parempi elokuva. Myös Batmanin puku näyttää tässä mielestäni paremmalta, kuin jatko-osissa. 

Musiikit elokuvassa ovat loistavaa Hans Zimmer-laatua, mutta aikanaan olisin kaivannut samanlaista jylhää sankariteemaa, minkä Danny Elfman loi vuonna 1989. Silti musat toimivat tässä elokuvassa juuri niin kuin pitää.

Vaikka elokuva on viety kauas sarjakuvarealismista, on siinä paljon vaikuteita klassisista Batman sarjakuvista, kuten Batman: Year One,  The Long Halloween, The Man Who Falls ja 80-luvun ja Ra’s al Ghulin sisältävät ninja-sarjakuvat. juuri noita minä luin lapsena ja koinkin riemua katsoessani elokuvaa ensimmäistä kertaa.

Elokuva on ajaton ja realistinen näkemys klassisesta sankarihahmosta. Se on myös hahmon kasvutarina, jonka haluan nähdä aina uudelleen tietyin väliajoin. Se teki aikanaan minuun yhtä kovan vaikutuksen, kuin lapsena nähty ensimmäinen Batman elokuva vuodelta 1989 ja herätti minussa Batman fanin uudelleen, jonka fanitus on kestänyt tämän elokuvan jälkeen jo 15-vuotta. Se ei välttämättä ole paras Christopher Nolan-elokuva, tai paras osa Dark Knight-trilogiaa, mutta se on paras Nolanin “Batman”-elokuva ja menee kärkeen kaikkien Batman elokuvien kanssa. Se menee myös huippusijoille kaikissa maailman sarjakuvafilmatisoinneissa, ainakin minun kirjoissa. Hieno elokuva. 

“i won't kill you but i don't have to save you.”

– Kai Kumpulainen 8.9.2020

Concept art:


Julistetaidetta:

Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä

 

Kaitsun Leffablogi

Pitkän linjan elokuvaharrastaja arvostelee katsomiaan elokuvia ja samalla kertoo aina vähän jotain itsestään ja suhteestaan elokuvaan. - Kai Kumpulainen

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button