Blogit

Helmet elokuvahaaste 2026

                           


Viime viikolla julkaistiin tulevan vuoden uudet Helmet-haasteet mukaan lukien elokuvaversio. Tästä voit käydä läpi, minkälaisia haastekohtia listalta löytää tällä kertaa. 

Aion itse ottaa osaa haasteeseen tänäkin vuonna. Viime vuonna sain kaikki 50 kohtaa valmiiksi kesäkuussa ja sitä edellinen oli paketissa jo maaliskuussa. Katsotaan miten ensi vuonna käy! 

Tässä haaste: 

1. Elokuvassa nähdään turhamainen filmitähti 2. Elokuvassa kostetaan väärälle henkilölle 3. Vuonna 1966 julkaistu elokuva 4. Elokuvassa kuvataan kuihtuvaa kylää tai kaupunkia 5. Elokuvassa on kultti 6. Tammi-kustantamon Keltaisen kirjaston kirjan elokuvafilmatisointi 7. Elokuvassa harrastetaan parkouria 8. Elokuvassa nahistellaan koneen kanssa 9. Elokuva väsyneestä palkkatappajasta 10. Elokuvassa tanssilattia sähköistyy 11. Elokuvassa pikkupojat seikkailevat 12. Gene Hackmanin tähdittämä elokuva 13. Mahdottoman huono elokuva 14. Prinsessaelokuva 15. Whodunnit-tarina 16. Elokuvassa on majava 17. Ohjaajan versio 18. Elokuvassa kritisoidaan patriarkaattia 19. Elokuvassa esiintyy Jim Henson’s Creature Shopin luomuksia 20. Elokuvassa selvitetään poliisin voimankäyttöä 21. Elokuvassa natsi piilottelee 22. Elokuvassa nähdään jäyhä engelsmanni 23. Wuxia-elokuva 24. Queer-palmulla tai Teddyllä palkittu elokuva 25. Elokuvassa keikutaan korkeuksissa 26. Elokuvassa nähdään mutantteja 27. Spagettiwestern 28. Elokuva mieslapsesta 29. Elokuva kansantaruista 30. Elokuvassa vilahtaa Elvis 31. Elokuvassa iällä ei ole väliä 32. Elokuvasta löytyy piiloviittaus johonkin toiseen elokuvaan 33. Klassikkomusikaali 34. Folkhorror-elokuva 35. Elokuvassa on talismaani tai taikakalu 36. Markus Selinin tuottama elokuva 37. Rikoskomedia 38. Maalauksellinen epookki 39. Elokuvassa eletään maailmanlopun tunnelmissa 40. Elokuvassa on jousisoittaja 41. Hurtti elokuva poliitikosta 42. Elokuvassa on myötätuntoinen hoitaja 43. Urheiludokumentti 44. David Lynchin ohjaama elokuva tai elokuva, josta tulee tunne, että se voisi olla David Lynchin ohjaama 45. Elokuvassa mennään ensitreffeille 46. Elokuvassa ollaan Ranskan maaseudulla 47. Elokuvassa näyttelee Regina Linnanheimo 48. Elokuvassa pelastetaan joulu 49. Vuonna 2026 julkaistu elokuva 50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema elokuva 

Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä

 

Leffahammas

Leffahampaan puraisema on vuonna 2022 perustettu blogi, jossa intohimoinen elokuvaharrastaja ja musiikin ammattilainen kirjoittaa arvioita elokuvista ja välillä myös tv-sarjoista huomioiden usein etenkin elokuvien musiikillisen annin. Elokuvamusiikki on yksi suuri rakkauteni. Teen myös top10- listauksia ja esittelen elokuviin liittyviä elämyksiä (esim. elokuvafestarit/konsertit). Kuljen instassa nimellä leffa_hansu.

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button