Blogit

Conclave – UHD 4K

Conclave leffa olisi pitänyt ehdottomasti käydä katsomassa jo leffateatterissa, mutta jostain syystä se vaan jäi aina menemättä. Leffa on kehuttu todella paljon pitkin matkaa eikä vähiten Ralph Fiennesin huippuroolin vuoksi. Lisää vettä myllyyn leffa sai tällä viikolla kun leffa keräsi peräti kahdeksan Oscar-ehdokkuutta voittaen lopulta yhden, eli sovitetun käsikirjoituksen Oscarin. Ralph Fiennes oli toki roolistaan ehdolla myös, mutta olihan koko elokuvakin ehdolla vuoden parhaaksi, eikä todellakaan suotta. Jostain syystä tätä ei kuitenkaan ole missään näkynyt Suomessa 4K-versiona, joten päätin lopulta tilata sen välittömästi WOWHD:lta, jossa hinta oli kohdillaan ja jälleen kolme leffaa ostamalla 15% alennusta. Postikulujahan tuolta ei tarvitse koskaan maksaa.

Tänään se leffa sitten kuitenkin saapuu, ja kun sattumalta oli vielä sellainen iltapäivä, että leffaa ehti katsomaan, niin ei tarvinnut sitten pahemmin miettiä mitä sitä katsoisi. Sen verran oli vielä kiire leffaa katsomaan, että en edes ehtinyt syöttämään leffaa ennen katsomista NAS:sille, joten leffa tuli katsottua tällä kertaa suoraan levyltä. Sikäli tuo kiire oli nyt ehkä pieni virhe, että vaikka pystyn hyvin katsomaan englanninkielisiä leffoja ilman tekstityksiä, niin kyllä tämän tyyppiset draamat olisi silti kiva katsoa myös tekstitettynä. Toisaalta, nyt joutui oikeasti keskittymään itse leffaan, toisaalta tässä oli silti paljon valmiina tekstitettyjä kohtauksia englanniksi mikä helpotti ymmärtämistä huomattavasti. Tällä nyt siis tarkoitan taas sitä, että jos olisi leffan katsonut NAS:silta, olisi R_volutionin kautta katsomalla saanut myös tekstityksen suomeksi. Yksi R_volutionin parhaita ja tärkeimpiä ominaisuuksia. Ja vaikka tässä nyt todella hyvin kaiken tunsin ymmärtäväni, niin onhan tämä nyt niin älyttömän hyvä leffa, että tulen aivan varmasti katsomaan tämä vielä uudelleenkin, ehkä jo aika piankin.

Sen lisäksi, että leffa oli juoneltaan ja toteutukseltaan erittäin hyvä, oli tämä hyvä esimerkki siitä, mitä leffojen äänien kanssa voidaan 2020 luvulla parhaimmillaan tehdä. Ja nyt tosiaan tarkoitan parhaimmillaan, tämä nimitäin oli ääniltään todellinen mestariteos. Nyt on nimittäin taas tässä vaiheessa hyvä muistaa, että hyvät äänet eivät aina tarkoita kovia ääniä, isoja äänitehosteita tai pommeja ja myrskyjä. Leffa on jännitysdraama, johon äänet on luotu leffaa tukevaksi säästelemättä. Heti ensimmäisestä hetkestä lähtien tehdään selväksi, että mistään ei ole tingitty tippaakaan. Leffassa on täydellinen 9.1.6 ääniraita, jossa jokaista käytössä olevaa raitaa käytetään oikeasti hyväksi. Niin, ja olihan tässä lisäksi myös niitä objekteja liikkumassa paljon, tästä voisi aika moni leffa ottaa mallia. Sen lisäksi että leffassa tiloja luotiin täydellisesti, oli leffassa paljon muutakin. Esimerkkeinä mieleen jäi yksi kohtaus, jossa Fiennes kääntää selän kohti kameraa ja siitä taas oikealle, ääni kuulostaa juurikin tasan siltä miltä se kuullostaisi luonnossa, ei siltä, että ääni tulee edestä vaikka näin se ei käytännössä tapahdu.

Toinen todella upeasti mieleen jäänyt hetki leffassa oli Fiennesin hengitys lopun äänestyksissä. Tuolla tehosteella korostetaan leffan juonta ja Fiennesin mietintää ja tuskaa todella upeasti. Tässä tullaan tosin yhteen toiseen itselle tärkeään asiaan, eli tuohon huoneen äänettömyyteen. Voisin jopa väittää, että vielä vuosi sitten tuota tehostetta en olisi välttämättä edes huomannut kun huoneen humina ja kaiuttiminen tausta ääni olisi vienyt tuon äänen mukanaan, mutta nyt kun huoneen taustaääni on niin käsittämättömän hiljainen, pääsee leffan aivan jokainen pienikin nyanssi esiin. Ja sitä tämä leffa todellakin tarjosi, todella paljon upeita, tiloja, vinkkejä, taustoja ja muuta. Tämä leffa menee äänienkin puolesta helposti suoraan vuoden parhaiden leffojen Top-Listalle!

Lähde: Leffafriikki.com

 

Leffafriikki

Leffateatteriharrastukseen keskittyvät blogi, ei vain perinteisiä leffa-arvosteluja, vaan enemmänkin rakenteluun, ääniin, kuvaan, ja muuhunkin liittyvää asiaa!

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Vilkaise myös
Close
Back to top button