Nr. 24 – Netflix

On taas mennyt hetken aikaa edellisestä tositarinaan perustuvasta sotaa liittyvästä elokuvasta, jos nyt sitten ei siis tuota Ohjusta lasketa tähän kategoriaan, heh! Netflixistä kuitenkin löytyy taas hyvin mielenkiintoista katsottavaa aiheeseen liittyen, joka on siis norjalainen elokuva nimeltä Nr. 24, joka kertoo paikalliset patrioottien taistelusta natsisaksan sotilaita vastaan Norjan omalla maaperällä sodan laajetessa Norjaan. Tarina on itse asiassa hyvinkin mielenkiintoisesti rakennettu, kun tarinaa kertoo livenä tämän taistelun todellinen sankari ja kasvot. Gunnar Sønsteby johtaa sodassa omalla esimerkillään taistelua ylivoimaista vastustajaa vastaa, mutta nyt tässä elokuvassa hän on kertomassa tarinaansa entisen kotikaupunkinsa koulussa tarinaa hiiren hiljaa kuunteleville opiskelijoille.

Mutta ennen kuin mennään itse elokuvaan niin käsitellään hieman tämän nykymaailman suurinta ongelmaa leffojen tuotannossa. Henkilökohtaisesti en nimittäin pysty mitenkään ymmärtämään tätä eri kuvasuhteiden vaihtelua yksittäisten leffojen sisällä, puhumattakaan kun tähän vielä lisätään Netflixin täysin naurettava tekstityksen lisääminen osittain kuvan ulkopuolle. Mitä tämä siis tarkoittaa tässä leffassa ainakin itselleni. Kun kuvataan tätä ns. nykyaikaa 16:9 kuvasuhteella, kuva mahtuu juuri ja juuri ruudulle, silti tekstitys menee hieman yli. Kun taas kerrotaan elokuvan muodossa tästä historiallisesta tarinasta, kuvamuoto muuttuu scope muotoon, joka käytännössä taitaa olla tässä 2.35:1 muoto, niin kuva jää todella pieneksi keskelle, jättäen suuret mustat palkit sekä ylös, alas että molemmille sivuille. Eli käytännössä kuva jää todella pieneksi ja hölmöksi, kun kerran iso scriini on käytössä, niin mielellään sitä sitten katsoo. No, normaalisti tämän saa korjattua automaattisella zoomilla, jolla saan kuvan suurennettuna koko ruudulle, ongelma ratkaistu. Tässä tapauksessa se ei kuitenkaan toimi, koska kuvakoko heittelee pitkin elokuvaa koko ajan, joten vaikka elokuva on hienosti tehty vaihdellen näitä nykyajan ja tarinan kerronnan kuvaa, niin itseni se saa raivon partaalle. Koska sitten kun taas palataan 16:9 kuvaan, niin tekstejä ei näe ollenkaan, joka on yleensä ihan ok englanninkielisissä leffoissa, mutta tässä tekstit pitää oikeasti nähdä, koska en ymmärrä norjaa. Voin sanoa, että teki kyllä tänään leffan katsomisen todella vaikeaksi ja vei huomiota itse loistavasta leffasta. Niin, ja kyllähän tuohon on vaihtoehtoja, mutta ne jutut ehkä sitten joskus myöhemmin kun opin riittävästi MadVR:ää käyttämään.

Mutta sitten itse leffaan, joka todellakin oli loistava, ei ole ImDB score 7.7 ja Netflix tykkääjien 96% score yhtään väärässä, kyseessä on todellakin erittäin laadukas tekele, jossa molemmat, sekä nuori Gunnar (Sjur Vatne Brean) että vanhempi Erik Hivju tekevät todella loistavat roolit. Huolimatta tuosta kuvasuhdeongelmasta, nykypäivän ja historian yhdisteleminen toimii todella upeasti ja luovat leffaan ihan oman tunnelmansa, puhumattakaan tuosta yleisöstä, joka paljastamatta yhtään enempää juonesta tuo aivan uudenlaisen käänteen leffalle. Sjur Vatne Brean on nuorena Gunnarina loistava, mutta ennen kaikkea Erik Hivju on mahtava, luulin itse asiassa että kyseessä olisi ihan oikea Gunnar, mutta tämäkin on siis näytelty. Muutenkin näyttelijät, puvustukset ja lavastukset ovat kaikki todella hienosti kohdillaan, ja leffa on kaikin puolin todella laadukkaan ja uskottavan näköinen tuotos.

Kuvan ja äänenlaatu ovat leffaan hyvin sopivia, kuvanlaatu itse asiassa erittäinkin hyvä etenkin näissä ns. vanhoissa osissa, uusissa kuvissa jossa vanha Gunnar tarinaa kertoo, on puolestaan tarkoituksella tuotu rakeista kuvaa, kuvaillen lähinnä siis tilannetta, että video olisi kuvattu vanhalla kotikameralla tilaisuudesta. Äänien osalta leffa ei ole kuin 5.1, mikä on toisaalta hieman harmi, mutta kyllä Dolby Surround tekee tämänkin leffan osalta silti upeaa työtä. Muutamat räjähdykset toimivat hyvin, vaikka mistään uusien leffojen dynamiikasta ei tietenkään nyt puhuta. Äänien kanssa tämä kuitenkin piti katsoa, ja hyvä niin, ei tämä oikein olisi niin hyvin ilman toiminut, vaikka äänet eivät niin isossa osassa olleetkaan kuin ehkä alkuun odotin, olihan kuitenkin kyseessä sotaelokuva. Niin tai näin, olihan tämäkin taas paljon enemmän dialogiin perustuva leffa kuin mitään varsinaista toimintaa, sanoisin että aika tyypillinen eurooppalainen tuotos aiheesta.

Joka tapauksessa jälleen yksi mielenkiintoinen tositarina lisää, joka ehdottomasti kannattaa katsoa. Itse tarina taustalle ei tällä kertaa ehkä mitenkään uskomaton, vaan enemmänkin tällä kertaa puhutaan sodan moraalista puolin ja toisin. Missä menee rajat, miten rajat muuttuvat kun sota oikeasti syttyy, ja pystyykö nykypäivän ihminen näitä asioita ihan oikeasti käsittelemään. Leffa esimerkiksi kysyy useasti kysymyksen miten sinä reagoisit kiduttamiseen, kertoisitko heti kaikki tietosi vai missä menisi kestävyytesi rajat? Ymmärrätkö oikeasti mitä sota tarkoitaa, pistää nykypäivässä ihan oikeasti miettimään. Meillä ihmisillä oikeasti Suomessa asiat on vielä aika hyvin, eikä sotaa ole tarvinnut ikinä oikeasti edes ajatella. Toivotaan että asiat myös pysyvät sellaisena, mikään lintukoto me emme kuitenkaan enää ole.
Lähde: Leffafriikki.com