Mielensäpahoittaja Rakkaustarina – Biorex

Tulipahan taas pitkästä aikaa käytyä leffassa, vaikka siellä on aina kiva käydä niin nyt ei oikeasti vaan ole oikein kerennyt vaikka ihan katsottavaa leffaa siellä onkin jatkuvasti ollut. Mielensäpahoittaja leffa oli kuitenkin ihan must leffa eikä sikäli yllättävää, että onhan sen nähnyt jo uusimman uutisen mukaan sellaiset sata tuhatta muutakin suomalaista, eli kotimaisten leffojen suosio senkun jatkaa nousuaan. Harmi vaan kun rajat menee jossain, kuitenkin näitä kotimaisia leffoja maksimissaan löytyy katsomaan vain sellaiset viisi miljoonaa ihmistä, joten kovia lukujahan nämä jo ovat.

Mielensäoahoittaja kuten moni kotimainen leffa muutenkin ovat hieman sellaisia, että ei tällä nyt ehkä silti kannata kuitenkaan lähteä maailmaa valloittamaan, mutta kotimaassa toimii kuin junan vessa. Ovi auki ja ihmiset saapuvat katsomaan, sen verran kovaa tarinaa on Tuomas Kyrö saanu aikaan. Ja kyllähän tämä neljäskin osa sitä omaa vakuuttavaa linjaansa jatkaa, eli hyvin sellainen maanläheinen tarina, johon hyvinkin moni suomalainen voi hyvinkin tarttua. Otetaan kantaa vähän siihen sun tähän asiaan, mutta silti pystytään niin lähellä sekä vanhaa että uutta yhteiskuntaa kuin vain voi olla. Tässäkin leffassa huomaamattaan pääsee käsittelyyn niin maaseutujen tyhjeneminen, muuttuvat sukupuoliroolit, ihoväri ennakkoluuloineen, lakien noudattaminen ja tietysti rakkaus.
Rakkaudestahan tässä silti loppukädessä on kyse, ja on hieman vaikeaa jopa ymmärtää, miten asiaa voi oikeasti näin upeasti kuvata. Tämä koko tarinahan oli kuin suoraan jostain teinien ensirakkauden huumasta, mutta silti niin tuhottoman kauniisti kerrottuna aikuisen ihmisen silmin. Kyllä, aikuinenkin ihminen voi vielä rakastua ja kokea sen saman ensirakkauden huuman ja jännityksen mitä suurin osa meistä on varmasti joskus elämässään kokenut. Toiset eivät rakkautta kaipaa, mutta kyllä se silti on sen verran hieno tunne kun kohdalle osuus, että kyllä sitä kannattaa hieman jopa etsiä. Pientä kipinöintiä rinnassa, menetettyjä yöunia, toisen kiinnostuksen testaamista ja lopulta sen vääjäämättömän tunnustamista toiselle. Rakkaus, on se vaan niin upeaa!

Kunniaa muuten tästä leffasta pitää antaa myös Heikki Kinnuselle, en tiedä yhtään leffasarjaa, jossa isoimman päänäyttelijän vaihtaminen on ollut näin onnistunut, ja nyt en tarkoita missään olosuhteissa sitä, että uusi näyttelijä olisi parempi kuin vanha, vaan tarkoitan nimenomaan sitä, että kuinka nämä kaksi, Litja ja Kinnunen ovat ottaneet tämän roolin aivan sataprosenttisesti itselleen! Sen lisäksi Jaana Saarinen on tässä leffassa erinomainen, eikä muissakaan ”tutuissa” näyttelijöissä ole mitään pahaa sanottavaa, vaan koko ryhmä jatkaa eteenpäin todella vakuuttavasti. Tämä leffasarja vaan on sellainen, joka voisi jatkua ikuisesti, ei tälle ole mitään alkua tai loppua vaan silkkaa elämää alusta loppuun. Ei ole ihme, että tälläinen uppoaa suomalaisiin.
Lähde: Leffafriikki.com