Videot

The Holdovers – Mietteet elokuvasta (vieraana Sami)

Käytiin Samin kanssa katsomassa Alexander Paynen ohjaama elokuva The Holdovers. Päärooleissa nähdään Paul Giamatti, Dominion Sessa ja Da’Vine Joy Randolph.

Elokuva kertoo opettajasta, joka joutuu jäämään kampukselle joululoman ajaksi kaitsemaan oppilaita, joilla ei ole paikkaa, minne mennä. Lopulta hän muodostaa odottamattoman siteen erään rikkinäisen, mutta fiksun oppilaan sekä poikansa Vietnamin sodassa juuri menettäneen koulun pääkokin kanssa.

Itselläni oli suuret odotukset leffalle ja pidän valtavasti Paynen ja Giamatti edellisestä yhteisestä elokuvasta Sideways. Ihan ei sen tasolle päästy, mutta The Holdovers on kyllä loistava draama, joka sisältää loistavia näyttelijäsuorituksia ja paljon hienoa dialogia. Ehkä hieman olisin kaivannut sydäntä elokuvaan. Mites muille on tämä toiminut ja yltääkö Sidewaysin tasolle?

Mikä homma -leffapodcast

Koti-isä, joka ei malta olla puhumatta elokuvista. Mikä homma -leffapodcastissä käsitellään rennosti tuoreimpia elokuviin liittyviä uutisia, reagoidaan trailereihin, tehdään listauksia ja fiilistellään rakkautta elokuvia- ja tv sarjoja kohtaan. Podcastissä haluan myös olla vuorovaikutuksessa kuulijoiden kanssa. Ota siis varsinkin instagram seurantaan. Tätä kautta voi kysellä mietteitä tai ehdottaa osioiden aiheita. Pyrin myös kyselemään aktiivisesti teiltä kysymyksiä, joita sitten käsitellään aina keskiviikkoisin. Ota kuunteluun, niin selviää että mikä homma.

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button