The Fallout

Tulipa pitkästä aikaa katsottua yksi leffa myös Apple Tv+:sta, vaikka siellä ei hirveästi edelleenkään sitä uutta tavaraa koskaan tule. Itseasiassa piti katso Netflixistä uusi natsielokuva, mutta se jäi tällä kertaa odottamaan, sillä Netflixin tilaus oli juuri päättynyt, ja uudelleen tilaus ei juuri nyt kyllä ole suunnitelmissa. Siispä leffaksi valikoitu The Fallout-niminen leffa.

Leffa ei tällä kertaa kyllä oikein osunut ja pitää sanoa, että oli jopa hieman tylsä. Tylsää on myös kirjoittaa tätä päivitystä, sillä leffa oli kyllä sen verran mitään sanomaton, että ei siitä hirveästi jäänyt mieleen. Joo, varmasti ihan koskettava ja sinällään varmaan monelle ihan ok, mutta itselle ei nyt tällä kertaa oikein napannut.

Positiivista päivässä kuitenkin oli se, että löysin vihdoin kahdelle Klipischille uuden hyvä kodin, vaikka kolmas nyt vielä jäikin sitten odottamaan aikoja parempia. Mitä sen kanssa sitten jatkossa teen niin aika näyttää, kivahan se olisi jos joku senkin kävisi pois hakemassa. Toinen erittäin positiivinen juttu viikkoon oli, se, että minulle tarjottiin yllättäen No time to die leffan steelbook-versiota ja todella pitkään etsimääni Fast and the Furious 9 leffaa erittäin hyvällä hinnalla. No, pakkohan ne oli molemmat ottaa ja näin ollen vanha normi versio Bondista sai jatkaa matkaa. No, siinä meni viisi minuuttia ja se oli myyty. Hyvä näin!
Lähde: Leffafriikki.com