Luin syyslomalla uudelleen Ian Flemingin Casino Royalen (1953). Välimeren auringon alla luettu klassikko osoitti taas, miksi ensimmäinen James Bond -romaani on edelleen yksi sarjan kulmakivistä. Vaikka olen lukenut romaanin useaan otteeseen aiemminkin, tarina toimii edelleen erinomaisesti.
Erityisesti kirjan kasinokohtaukset ovat viihdyttävää luettavaa. Bondin ja Le Chiffren välinen kamppailu rakentuu korttipöydän äärellä tavalla, joka on edelleen yllättävän jännittävä.
Fleming onnistuu luomaan jännitystä Baccarat-korttipelissä, koska panokset ulottuvat myös pelipöydän ulkopuolelle. Le Chiffre onkin yksi Bond-kirjallisuuden mieleenpainuvimmista vastustajista, ja hänen sekä Bondin kohtaamisissa on aitoa kohtalokkuuden tuntua.
Romaanin toinen vahvuus löytyy loppupuolelta ja Bondin suhteesta Vesper Lyndiin. Vesperin merkitys Bondille on olennainen, ja tarinan päätös antaa hahmolle syvyyttä, jota hyödynnetään myös myöhemmissä tarinoissa. Kirja esittelee myös ensimmäistä kertaa CIA:n Felix Leiterin.
Casino Royale on filmatisoitu kolme kertaa. Ensin tv-elokuvana heti vuonna 1954, sitten satiirina vuonna 1967 ja lopulta vuonna 2006 Daniel Craigin tähdittämä kunnollisena elokuvaversiona:
- Climax!: Casino Royale (1954)
- Casino Royale (1967)
- Casino Royale (2006)
Viimeisin elokuva onnistuu tuomaan kirjan tunnelman valkokankaalle upeasti ja samalla siirtämään tarinan uuteen aikaan. Kirjassa eletään vahvasti toisen maailmansodan jälkeistä aikaa 1950-luvulla ja kommunismin uhka on käsin kosketeltava. Craigin esittämä Bond eli nykyajassa.
Kirjaa lukiessa tuli mieleen, että tullaankohan tekeillä olevassa seuraavassa Bond-elokuvassa hyödyntämään Casino Royalen antamia viitteitä Bondin uran alkutaipaleelta. Kirjassa on kohta, joka kuuluu seuraavasti:
”Viime vuosien aikana olen tappanut kaksi konnaa. Ensimmäinen oli New Yorkissa – japanilainen salakirjoitusten mestari, joka availi salakielisanomiamme Rockefeller Centerin RCA-rakennuksen 36. kerroksessa, missä oli Japanin konsulaatti. (…) Seuraava kerta Tukholmassa ei ollut yhtä tahraton. Minun oli vaiennettava muuan norjalainen, joka petti meitä saksalaisten hyväksi.”
Ian Fleming: Casino Royale, sivut 168-169 (Gummerrus, 1966)
Tässä olisi hyvä pohja James Bondin uran alkua koskevalle leffalle. Jännityksellä jäämme odottamaan seuraavaa elokuvaa ja sen tarinaa.
Yli 70 vuotta ilmestymisensä jälkeen Casino Royale muistuttaa kuitenkin edelleen, miksi James Bondista tuli yksi populaarikulttuurin kestävimmistä hahmoista.
Tutustu myös blogin James Bond -teemasivuun.
