Roma – Netflix

Onko tässä leffassa parhaat äänet koskaan? Ainakin tästä leffasta on niin paljon puhuttu, mutta mistä tässä leffassa on oikein kysymys? Roma elokuva on vuodelta 2018 ja itse olen tästä leffasta tiennyt varmaankin siitä lähtien ja kun tämä aikoinaan Netflixiin saapui, olen sitä myös aloittanut katsomaan. Se katsominen loppui kuitenkin nopeasti, vaikka tiesin jo silloin, että kyseessä on ääniltään jonkin luokan mestariteos. Leffan alku kuitenkin vaikutti niin tylsältä, että sen katsominen sillä erää jäi siihen, enkä siihen ole sen koomin palannut. Leffaa on kuitenkin tullut tsekattua että löytyisikö sitä jostain levyltä, mutta tarjolla on ollut lähinnä Bluraytä ja DVD:tä, joka nyt tietysti ei ainakaan olisi tullut kyseeseen, kun itse leffa ei niin paljon kuitenkaan ole kiinnostanut. Sitten tämä kuitenkin nousi taas uudelleen ja uudelleen esiin hyvä äänisiä leffoja etsiessä, ja kun se vielä löytyi sieltä Netflixistä, niin päätin sitten antaa sille vielä mahdollisuuden.

Leffana, tämä varmasti uppoaa enemmänkin ns. taiteellisia leffoja etsiville, vaikka itse en koe tämän edes olevan siinä mielessä kovinkaan erityinen. Leffa kertoo Mexicolaisen perheen sisäköstä, joka on varttunut varmasti hyvinkin köyhissä oloissa ja päässyt ikäänkuin maistamaan parempaa elämää. Nöyränä ja kiitollisena kaikesta mitä on saanut, kohtaa Cleo omat haasteensa, mutta varakas keskiluokan perhe osaa myös antaa takaisin ja pitää Cleosta huolta. Leffa on hyvin lämminhenkinen, toisaalta myös ainakin yhdessä kohdassa saa myös voimaan pahoin. Kaikki on kuitenkin elämää ja sitä tässä kyllä kuvataan hyvin, eikä ne kolme Oscaria ihan turhasta ole tulleet. Leffa ei siis missään tapauksessa ole huono, vaan ehkä enemmänkin hieman hidastempoinen. Se on tavallaan tarina oikeasta elämästä, ja vaikka tässä nyt ehkä pari vuotta elämää käsitelläänkin, leffan rytmi on joka tapauksessa aika verkkainen. Näyttelijä työ on hyvää, juuri sellaista hyvinkin eleetöntä ja ilmeetöntä jota tämä leffa haluaakin kuvata.

Blogissa olen moneen otteeseen kuvaillut miten erilaisia Atmos raidat saattavat olla siitäkin huolimatta, että ne ovat kaikki hyviä. Joissain toimii musiikki, joissain taas paljon erikoiseffektejä. Toisissa on erityisen hyvin itse leffaa tukevat äänet ilman kikkailua, ja sitten on sellaiset elokuvat kuin ROMA. Leffassa ei ole mitään erikoiseffektejä, ei juurikaan mitään merkittävää musiikkia, dialogi on helppoa ja toki selkeää, mutta tässä ei ole oikein mitään mikä tekee leffan äänistä hyvät, paitsi. Tässä leffassa on kiistämättä aikamoinen mestariteos siitä, miten ihan jokainen tuulenvire, linnun laulu ja kolahdus on täydellisesti sijoitettu pakoilleen ja kaiken aikaa tuntuu kuin istuisit itse tilassa. Leffassa on kaikki 9.1.6 kanavaa jatkuvasti käytössä, mutta ei niin kuin monessa muussa leffassa ja jossa mittarit ovat jatkuvasti täynnä, vaan nimenomaan, että kanavaa ja objektia käytetään silloin kuin tarvitaan. Leffan äänissä mitään ei ole jätetty sattuman varaan, vaan äänet on todellakin haluttu tehdä niin autenttisiksi ympäristön kanssa kuin vain mahdollista. Onko tämä sitten omassa mittakaavassa esim demomateriaalia tai pitääkö tämä nyt sitten hankkia myös levyllä, niin ehdottomasti ei. Ei tämä nyt silti ollut parasta mitä itse olen kuullut, tai sanotaanko näin, että ei sellaista mistä itse eniten nautin. Varmaa kuitenkin on, että tälläinen leffa ilman Trinnovia ja uutta Amplitude tämä ei todellakaan olisi kuulostanut tältä. Tälläinen materiaali jos mikä nauttii siitä, että kaikki suhina kaiuttimista loistaa poissaolollaan ja jokainen yksityiskohta on mahdollista kuulla. Hieno kokemus joka tapauksessa.
Lähde: Leffafriikki.com




