For Boys – Ennakkokatselussa

Sain hieman yllättäen kyselyä että kiinnostaisiko katsoa ennakkoon kotimainen leffa nimeltä For Boys ja tottahan toki aina tälläiset mahdollisuudet kiinnostaa. Leffasta en ollut kuullut ennestään enkä edes ennen katsomista tutustunut siihen sen kummemmin, joten aika avoimin mielin lähdin leffaan tutustumaan. Ja kuten tässä on hyvin tullut ilmi, niin aika kiirettä on nyt pitänyt huoneen muutosten kanssa, joten tämän katsominen itse asiassa venyi aina ensi-iltapäivään asti, joten tämäkin tulee ulos vasta ensi-iltaviikonloppuna. Mutta toisaalta, ehkäpä se onkin juuri se paras ajankohta leffasta kirjoitella, nimittäin leffa tosiaan on tänä viikonloppuna kaikkien nähtävillä paikallisissa teattereissa.

Leffa toimitettiin minulle Vimeossa, joten äänien ja kuvan osalta ei ollut odotukset kovinkaan korkealla. Muutenkin tälläiset verkossa tarjoillut katselut eivät yleensä ihan ymmärrettävistä syistä olleet kovinkaan laadukkaita materiaaliltaan, puhumattakaan niistä, joissa on vesileimoja ym vielä lisäksi. Enkä nyt siis kritisoi millään tapaa itse asiaa, näinhän se tietysti menee, mutta usein omassa huoneessa ei vaan yleensä tule katselua, vaikka mahdollisuuksia olisikin. Mutta onhan tämä silti hienoa että tällaisia tilaisuuksia tarjotaan ja silloin niihin pitää rohkeasti tarttua. Tällä kertaa tuo tarttuminen muutenkin palkitsi, nimittäin leffahan oli tässäkin formaatissa aika hyvänlaatuinen ja täytti kyllä hienosti lähes koko ruudun. Kuva oli 16:9 muodossa, eli mustat palkit kuvan sivuun jäivät, mutta sellainen sivuhuomio pitää tässä vaiheessa todeta, että uudella tykillä tuo ei oikein enää häiritse lainkaan, sen verran mustaa on kuvan ulkopuolellakin. Leffaa koitin katsoa Vimeon appilla, jota ei Apple TV näyttänyt enää edes tukevan, ja muutenkaan en sitä osannut niin hyvin käyttää, että olisi tiennyt miten leffan olisi sitä kautta voinut katsoa. Lopulta striimasin leffan kännykästä Chromecastin kautta Shieldiin, ja sitä kautta homma pelasikin tosi hyvin. Itse asiassa aika siistiä, että myös striimaamalla kännykästä Shieldiin saa näin hyvän kuvan ruudulle.

Leffan kuvaus on muutenkin tehty todella upeasti. Mustaa ja valkoista käytettiin todella taidokkaasti ja leffa kokonaisuudessaan oli aika uskottavasti tehty. Eihän tässä paljon kuvauspaikkoja ollut, mutta se kaikki mitä tapahtui Mikaelin asunnon ulkopuolella, sopi leffaan todella hyvin ja nosti edelleenkin leffan arvoa hienolla toteutuksella. Haluaisin sanoa, että leffa oli taiteellisesti hienosti tehty, mutta en tarkoita sillä sellaista negatiivista sävyä mitä ehkä tuolla yleensä tarkoitetaan, vaan enemmänkin sitä, että leffa oli jopa kansainvälisesti tyylikäs. Kaikki mitä ruudulla näytettiin tuki hienosti leffan juonta ja tapahtumia, vaikkakin alkuun meni aika pitkään että leffasta sai todella kiinni. Mutta sehän on yleensäkin hyvän leffan merkki, että katsojalle ei anneta kaikkea liian helpolla, vaan leffa tavallaan imaisee mukaansa ja pakottaa katselin tutkimaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Niin, ja siitä alkuun hieman itseään hakeneesta juonesta huolimatta se suurin syy miksi leffa kuitenkin sai kiinnostumaan, oli tietysti Mikael Melender, joka oli koko leffan osalta erittäin vahva. Eikä sinällään toinenkaan ruudussa paljon aikaa viettänyt Janne Puustinen mitenkään pettänyt, vaan molemmilta kyllä vakuuttava suoritus.

Äänien osalta leffa oli stereo muodossa, uskon että leffateattereissa muoto taitaa kuitenkin olla enemmänkin 5.1, muuta leffa ei toki kaipaakaan, mutta olisi varmasti ollut itsekin hienoa se siinä formaatissa kuulla, jos sellainen on olemassa. Leffan äänet kuitenkin ovat hyvässä mielessä erittäin mielenkiintoiset. Vaikkakin pelkästään stereona, leffa kuulostaa todella hyvältä ja äänet täyttävät huoneen näinkin aika kivasti. Mikä myös oli mielenkiintoista oli se, että vaikka itse leffa perustuikin pitkälti dialogiin, niin olihan tässä harvinaisen paljon panostettu myös ääniin, ja nimenomaan isoihin äänimaailmoihin, jotka loivat leffalle hyvin aidon ja lämpimän tunnelman. Olisi oikeasti ollut kiva kuulla tämän leffat myös ”isommissa” muodoissa ympäri huonetta.

Mitä leffasta siis jäi käteen? Ennakkoon en odottanut kovinkaan paljon, mutta odotukset kyllä ylittyivät selkeästi. Sanoisin, että leffa oli yleisilmeeltään sellainen hyvin tavanomainen melankolinen ja tumma suomalainen mielenmaisema, mutta jokin positiivinen toivon tvisti siinä kuitenkin oli, joka jätti kyllä lopussa enemmän toivon ja ilon fiiliksen, kuin sellaisen perinteisen suomalaisen kuoleman tunkkaisuuden ja synkkyyden. Olisinko itse mennyt tätä leffaa teatteriin katsomaan niin tuskin, mutta toisaalta tämän katselun jälkeen voin tätä hyvin kyllä suositella muille mennä katsomaan. Kyllä, tämäkin leffa jatkaa hyvien kotimaisten sarjaa vuonna 2024.
Lähde: Leffafriikki.com