En tiedä olenko koskaan lähtenyt leffateatterista näin sanattomana. Olin siis katsomassa leffaa Civil War, joka on saanut paljon hyvin positiivisia arvioita, ja on kerrottu herättävän todella paljon ajatuksia ihan siitä, missä nykypäivänä mennään. Okei, eihän jenkeissä ole menossa sisällissotaa, eikä leffa ole sinänsään totta..Hmm.. Sitten seuraavaksi tulee mieleen tapahtumat vuodelta 2021 ja USA:n demokratian pyhimmän paikan, eli Capitolin valtausyritys. Onkohan nämä leffan tapahtumat sitten kuitenkaan ihan niin kaukana todellisuudesta mitä leffateatterin uumenissa voimme Suomessa ajatella? Pelottavaa, hämmentävää, mutta mikä tässä leffassa veti kaikista hiljaisemmaksi, on leffan ihan uskomattoman aito kuvaus äänineen, tämä leffa tulee kirjaimellisesti iholle!
Leffassa mennään koko ajan fyysisesti hyvin lähelle ihmisiä, ikään kuin kuvattaisiin koko ajan livelähetystä. Keino on tässä todella tehokas, ja vielä kun kuvattavat kohteet ovat monin paikoin oikeasti toiminnan keskikellä, tulee jotenkin todella karmiva fiilis monessakin kohtaa. Silti, on pakko ihmetellä, että kun sodassa ei kuitenkaan kunnioiteta usein ketään eikä mitään, niin mikä ihmeessä saa sotilaan kunnioittamaan toimittajaa? Jos olet valmis tappamaan ja raiskaamaan lapsia ja naisia, niin miksi jätät toimittajan kameran kanssa rauhaan? Tässä varmaan moni sanoo, että toimittaja tuo sotilaan agendaa esiin ja siksi ns toivottu vieras, mutta kyllähän toimittaja kuvaa ja näkee myös kaiken julmuuden ja vääryyden mitä teet. Etenkin juuri tässäkin leffassa hyvänä esimerkkinä, kun toimittajan on koko ajan aivan tappamisen ytimessä.
Ja muuten, oli aika hämmentävä kokemus, pian tämän jälkeen katsoin uutisia, ja siellä aivan samoissa toimittajan vermeissa toimittaja raportoimassa jostain todellisesta sodasta. Veti leffan kyllä aika lähelle. Lisäksi kun leffassa oli vielä äänetkin avain älyttömän taitavasti tehty, niin penkissä istui aika tiukasti. Laukaukset tulivat tavallisessa 5.1 teatterissa todella tarkasti joka suunnasta, ne todellakin kuulostivat aidoilta, vaikka en ehkä aidon aseen ääntä vuoden armeijakokemuksella tunnistakaan. Välillä tunnelmaa luotiin täydellisellä hiljaisuudella, jota harvoin näkee leffoissa. Viimeksi taisi oli First Man tai jotain vastaavaa, jossa vastaavanlaisen hiljaisuuden kokenut ja sekin oli kotona. Joka tapauksessa voin sanoa, että vaikka ei ehkä sellainen leffa jota erityisesti odottaa kotona pian näkevänsä uudelleen, niin kyllä täsäs oli pelkästään äänien puolesta niin paljon hienoja juttuja, että kyllä tämä pitää joskus kotonakin nähdä vielä uudelleen.
Lähde: Leffafriikki.com
