Elokuvien lumoissa

  • Blogit

    arvostelussa: Oliver ja kumppanit (1988)

      Vaille kotia jäänyt kissanpentu Oliver lähtee seuraamaan kadulla tapaamaansa koiraa Filuria. Lopulta Oliver jääkin asustelemaan Filurin ja tämän koirajengin luokse. Koirien omistaja Pultsi on suurissa veloissa varakkaalle Jyskylle, ja Pultsi yrittää koirineen saada tarvittavat rahat kasaan kolmen päivän kuluessa. Samalla koirat opettavat Oliveria pärjäämään kaduilla ja toimimaan heidän tapojensa mukaan, mutta yhtenä paivänä Oliver päätyy vahingossa tuntemattoman tytön kotiin ja asuu siellä jonkin aikaa. Koirat huolestuvat Oliverista ja koettavat saada tämän takaisin, mutta Oliver alkaakin pitää uudesta elämästään. Oliver ja kumppanit oli itselleni melko tuttu tapaus, sillä muistan nähneeni

  • Blogit

    arvostelussa: Kaunotar ja hirviö (1991)

    En ole päässyt katselemaan vanhoja Disney-klassikoita vähään aikaan, sillä omassa asunnossani ei satu olemaan DVD-soitinta (ainakaan vielä… joulupukille terveisiä) ja Disneyn elokuvathan katoilivat pikku hiljaa kaikista suoratoistopalveluista niiden siirtyessä Disneyn omaan suoratoistopalveluun Disney +:aan. Lisäksi elokuville ei ole ollut aikaa omien ylioppilaskirjoituksieni takia. Tällä viikolla pääsin kuitenkin juhlistamaan omien syksyn kirjoituksieni loppumista erittäin miellyttävällä tavalla, sillä aiemmin mainitsemani suoratoistopalvelu rantautui Suomeen, ja hankinkin sen välittömästi myös omaan televisiooni! Sainkin sinne nopeasti koottua pitkän listan elokuvia, joita haluan ehd

  • Blogit

    arvostelussa: Eteenpäin (2020)

    Onward, joka sai suomenkieliseksi nimekseen Eteenpäin on Pixarin tämän vuoden animaatioelokuva, jonka ensi-ilta oli 6,3.2020. Itselleni elokuva olikin vuoden odotetuin, koska Pixar ei yksinkertaisesti ole vielä kertaakaan pettänyt kunnolla! Elokuvalle kävi kuitenkin ajoituksen kanssa melko surkeasti, sillä sen julkaisu ajoittui juuri koronakriisin pahalle alkutaipaleelle, ja elokuvateattereita alettiinkin sulkea melko pian sen ilmestymisen jälkeen. Lisäksi elokuva joko bannattiin kokonaan tai siitä sensuroitiin vuorosana elokuvassa esiintyneen seksuaalivähemmistöhahmon vuoksi useissa maissa… Koronakriisin vuoksi itsekään en lopulta toiveistani huolimatta päätynyt katsomaan elokuvaa iso

  • Blogit

    arvostelussa: Prinsessa ja sammakko (2009)

    Koko elämänsä rahaa säästänyt ja oman ravintolan avaamiseen tähdännyt Tiana törmää eräänä iltana puhuvaan sammakkoon, joka esittelee olevansa loitsun alaiseksi joutunut prinssi. Loitsun purkamiseksi sammakko tarvitsee suudelman. Sammakko saa suostuteltua aluksi järkyttyneen ja vastahakoisen Tianan auttamaan, mutta seuraukset eivät olekaan odotetut – Loitsu ei murtaudu, ja myös Tiana muuttuu sammakoksi. Prinsessa ja sammakko on Disneyn tähän mennessä viimeisin piirrosanimaatio (sitä odotellessa, että unelmani käy toteen ja studio vielä joku päivä tekee uuden piirretyn elokuvan…). Se on 49. klassikko, ja ensi-iltansa se sai vuoden 2009 joulukuussa. Näin elokuvan itse ensimmäistä ke

  • Blogit

    arvostelussa: Prinsessa Mononoke (1997)

    Kirotun sikajumalan hyökkäyksen kohteeksi joutunut prinssi Ashitaka joutuu kirouksen uhriksi, ja hänen on lähdettävä etsimään parannuskeinoa metsän hengeltä. Ashitakalle tulee kuitenkin mutkia matkaan, kun hän törmää kunnianhimoiseen kaupunginjohtajaan Lady Eboshiin, joka aikoo surmata vanhat metsän jumalat. Luonto ja ihmiset joutuvat taistelussa vastakkain, ja vanhojen jumalien puolia nousee pitämään metsässä asuva San, joka tunnetaan kyläläisten keskuudessa myös prinsessa Mononokena. Vaikka elokuva on nimetty Mononoken mukaan, elokuvan suurin päähenkilö on kuitenkin urheana ja hyväntahtoisena ihmisenä pidetty prinssi Ashitaka. Ashitaka onkin hyvin tasapainoinen ja rauhanomainen hahmo. Ashi

  • Blogit

    arvostelussa: Booksmart (2019)

    Molly ja Amy ovat koko high school-aikansa olleet tunnettuja niinä kiltteinä ja tunnollisina, opiskelijoina, joita hyvä todistus ja opiskelupaikka ovat kiinnostaneet enemmän kuin bileissä örveltäminen. Koulun päättäjäisten lähestyessä Mollylle kuitenkin selviää, että myös koulun pahimmat juhlijat ovat pääsemässä hyviin opieklupaikkoihin. Molly tuntee turhautumista, ja viimeisenä päivänä ennen high schoolin loppua kaksikkosuuntaa bileisiin ja aikoo kokea kaiken, josta he ovat päntätessään jääneet paitsi. Booksmartin päähenkilöinä toimii erottamaton parivaljakko Molly ja Amy, joista molemmat saavat hyvin tasaisesti olla esillä. Molly (Beanie Feldstein) on kaksikosta usein määrätietoisempi, ja

  • Blogit

    arvostelussa: Mestarietsivä Basil Hiiri (1986)

    Aika palata Disney-klassikkoprojektin pariin! Suurimman osan Disney-klassikoista olin katsonut vähintään kerran jo ennen elokuvablogin perustamista ja klassikoisat uudelleen kiinnostumista. Joukkoon mahtuu kuitenkin muutamia, joista sain tietää vasta alettuani tutkia klassikkolistaa tarkemmin. Yksi näistä elokuvista on Disneyn 26. animaatioelokuva, Mestarietsivä Basil Hiiri. Jostain syystä elokuva on jäänyt omasta lapsuudestani täysin pimentoon. Minulla ei näin ollen ollut juuri mitään odotuksiakaan elokuvaa kohtaan päästessäni vihdoin katsomaan sen läpi. Lähinnä odotin innolla sitä, että pääsin takaisin piirretyn Disney-klassikon pariin pitkästä aikaa. Nuoren Olivia-hiiren isä kidnapataan,

  • Blogit

    arvostelussa: Twilight – Houkutus (2008)

    Twilight-saga on monille tuttu elokuvasarja. Ensimmäinen osa, Houkutus, sai ensi-iltansa 2008 ja nousi nopeasti menestykseksi. Kriitikoilta elokuva ei saanut lämpimintä vastaanottoa, mutta lippukasoilla se onnistui mainiosti. Katsoin kaikki elokuvat putkeen viime viikolla, ja tänään aion arvostella ensimmäisen osan! En malta odottaa tämän kirjoittamista, sillä minulla riittää sanottavaa! Nuori Bella Swan muuttaa isänsä luokse Forksiin, kun tämän äiti löytää uuden miehen ja muuttaa Floridaan. Uudessa koulussaan Bella tutustuu pian salaperäiseen Edward Culleniin. Pian Bellalle alkaa valjeta, että Edward on vampyyri. Kuitenkin pelon sijaan Bella tuntee vetovoimaa tätä kohtaan. Elokuvan päähenki

Back to top button