Elokuvien lumoissa

  • Blogit

    arvostelussa: Sydämen kuiskaus (1995)

      Shizuku-nimisen tytön elämä koostuu syvästä kirjoihin uppoutumisesta ja opiskelusta, eivätkä tämän ystävien ihmissuhdehuolet juurikaan kiinnosta häntä. Ajan kuluessa tämä alkaa kuitenkin kiinnittää huomiota lainaamiensa kirjojen lainauskorteissa toistuvaan Seiji-pojan nimeen, joka vaikuttaa lainanneen kaikki kirjat ennen häntä. Shizuku haluaa selvittää, millainen henkilö nimen taakse kätkeytyy. Pian aiemmin kiinnostaneet kirjat ja koulumenestys eivät enää olekaan tytön elämässä ensimmäisellä sijalla. Sydämen kuiskaus (耳をすませば, Whisper of the Heart) ei kuulu Ghiblin tunnetuimpien elokuvien joukkoon esimerkiksi Naapurini Totoron tai Henkien kätkemän tapaan. Vaikka olen itse nähnyt elokuvan mu

  • Blogit

    Vuoden 2022 odotetuimmat elokuvat

    Nyt kun vuosi on vaihtunut, alkaa väkisinkin selvittelemään millaista elokuvatarjontaa tältä vuodelta voikaan odottaa. Keräilen tähän tekstiin vain omia suosikkejani, joten todennäköisesti lista tulee olemaan animaatio- ja supersankaripainoitteinen.   9. Black Panther: Wakanda Forever    Kun Marvel Studiosin Black Panther julkaistiin vuonna 2018, se sai erinomaisen vastaanoton kriitikoilta. En muista itse pitäneeni elokuvasta niin paljoa, mutta erityisesti sen hahmot jäivät positiivisesti mieleeni. Pääroolia esittäneen Chadwick Bosemanin äkillisen poismenon jälkeen suunnitelmat jatko-osasta ovat todennäköisesti kokeneet paljon muutosta. Olen kuitenkin iloinen, ettei Marvel Studios aio hankki

  • Blogit

    arvostelussa: Encanto (2021)

       Encanto keskittyy Encanto-nimisessä paikassa asuvaan Madrigalien perheeseen, jossa jokainen perheenjäsen saa lapsena ainutlaatuisen taikavoiman. Mirabel on kuitenkin poikkeus; hän ei ole saanut minkäänlaista erityiskykyä. Kun perheen nuorin poika Antonio saa taikavoimansa ja kylän asukkaat juhlivat tätä seremoniassa, Mirabel alkaa huomata huolestuttavia ilmiöitä. Pian selviää, että Encanton taika on vaarassa, ja Mirabel aikoo selvittää, mistä oikein on kyse. Encanto kuuluu Disneyn tämän vuoden uutuusanimaatioihin. Elokuva sai ensi-iltansa 24.11.2021 (Suomessa 26.11.) ja törmäsin elokuvaan useampaan otteeseen sosiaalisessa mediassa sekä keskustelupalstoilla. Koska elokuvateatterit ovat oll

  • Blogit

    sarjamaratoni: Young Royals, 1. tuotantokausi (2021)

      Heipä hei, elossa ollaan edelleen vaikka kirjoittelu on tänä vuonna meinannut jäädä ihan kokonaan. Lukion loputtua on mennyt aikaa rakentaa uudenlaista arkea välivuodelle ja tuntuu, että myös elokuva- ja sarjamakuni on ehtinyt muuttua jo pidemmän aikaa. Saattaa siis olla, että blogin kanssa on vielä vähän hakusessa se, millaisista elokuvista ja sarjoista tänne kirjoittelisin. Sen kuitenkin tiedän, että haluan ehdottomasti jatkaa postailua! (mieluiten aktiivisemmin kuin kerran puolessa vuodessa… köh köh) Epämääräisen kirjoitustauon aikana olen eksynyt enemmän sarjapuolelle, ja olen löytänyt useampia uusia lempisarjoja, joista huonoina hetkinä katson uudelleen ja uudelleen lempijaksoja

  • Blogit

    arvostelussa: Monsterit Oy (2001)

        Monsterit Oy on suuri sähköyhtiö, joka tuottaa sähköä hirviöiden asuttamalle kaupungille. Hirviöiden maailmassa sähkö kerätään pelottelemalla nukkumaan meneviä lapsia ja aiheuttamalla mahdollisimman paljon kiljuntaa, joka tuottaa energiaa. Lapset eivät saa kuitenkaan missään tapauksessa koskea hirviöitä saati sitten tulla hirviöiden maailmaan. Kaaos on siis valmis, kun eräänä iltana pieni tyttö pääsee livahtamaan Monsterilaan yhtiön tuottavimman pelottelijan Tare Karvasen mukana. Yhtiön toiseksi tuotteliaimmalla hirviöllä Räähkällä on oma suunnitelmansa valmiina nostaakseen mainettaan ja väärään maailmaan eksynyt lapsi on vaarassa. Tare koettaa parhaan ystävänsä Masi Pallopään kanssa saa

  • Blogit

    LGBTQ+ elokuva- ja sarjamaailmassa

    Ylioppilaskirjoitukset ovat omalta osaltani ohi ja olen pitänyt jonkinlaista epämääräistä lomaa noin kuukauden. Nyt tarkoitus olisi hiljalleen myös palailla blogin pariin, mutta kirjoittaminen tuntuu yllättävän hankalalta, kun rutiini on kadonnut kokonaan. Tällä kertaa ajatelin kuitenkin tutkia seksuaalivähemmistöjen esiintyistä elokuva- ja erityisesti sarjamaailmassa sekä esitellä omia suosituksiani aiheeseen liittyen.  Syy, miksi aihe tuntuu itselleni mielenkiintoiselta ja tärkeältä on se, että kuulun itsekin LGBTQ+ joukkoon ja olen kokenut merkitykselliseksi nähdä ruudulla hahmoja, joihin minun on helpompi samaistua. Vaikka kehitettävää on, olen iloinen siitä, kuinka erityisesti sarjapuol

  • Blogit

    arvostelussa: Inside out – Mielen sopukoissa (2015)

  • Blogit

    arvostelussa: Soul – Sielun syövereissä (2020)

    Tämä elokuvavuosi on ollut useimmille elokuvayhtiöille varsin poikkeava. Monien elokuvien ensi-iltaa on siirretty ensi vuodelle, ja esimerkiksi itse kävin elokuvateatterissa vain kerran. Disney on kuitenkin päätynyt ratkaisuun laittaa uudet elokuvansa suoraan yhtiön suoratoistopalveluun. Näin tapahtui myös Pixarin tämän vuoden uutuselokuvalle Soul – Sielun syövereissä, joka julkaistiin joulupäivänä 25.12. Näin itse elokuvan trailerin viime vuoden lopulla tutkiessani tämän vuoden elokuvatrajontaa. Traileri ei sen suuremmin herättänyt kiinnostustani, mutta halusin kuitenkin ehdottomasti nähdä elokuvan, onhan kyseesä pettämätön Pixar. Trailerin perusteella minua kuitenkin pelotti, onko el

  • Blogit

    sarjamaratoni: Anna, a lopussa, 1. tuotantokausi (2017)

      Anna, a lopussa (Anne with an e) perustuu kanadalaisen Lucy Maud Montgomeryn kirjoittamaan kirjaan Annan nuoruusvuodet. En ole itse kyseiseen kirjaan ehtinyt tutustua sen tarkemmin, mutta olen joskus kuullut siitä mainittavan. Itse sarjasta taas kuulin ensimmäisen kerran silloin, kun fanit suuttuivat siitä, että sen 4. tuotantokausi peruttiin. Erityisesti Instagramissa törmäsin tuolloin useamman kerran kampanjaan, jossa yritettiin saada Netflix perumaan päätöksensä sarjan lopettamisesta.  Lisäksi traileri on tullut Netflixiä selaillessa vastaan lukemattomia kertoja, mutta olen aina ajatellut, ettei sarja vaikuta pätkääkään minun tyyliseltäni. En innostu menneisyyteen sijoittuvista draamois

  • Blogit

    arvostelussa: Liisa ihmemaassa (2010)

      19-vuotias Liisa ahdistuu, kun hänen odotetaan menevän naimisiin epämiellyttävän sulhasen kanssa. Sekaisissa tunteissa Liisa pakenee tilannetta lähtemällä seuraamaan valkoista kania, jonka liikkeitä hän on juhlissa seurannut jo jonkin aikaa. Liisa putoaa kaninkoloon ja päätyy Alimaailmaan. Hän ei muista vierailleensa paikassa ennen ja ajattelee olevansa unessa. Alimaailman asukkaat ovat kuitenkin odottaneet Liisan paluuta hartaasti, sillä tämän odotetaan kukistavan paha Punainen kuningatar vallasta. Nyt kun olen kirjoittanut paljon arvosteluita Disney-klassikoista, ajattelin vaihtelun vuoksi ottaa käsittelyyn jonkin live actionin. Katseluun päätyi tällä kertaa Tim Burtonin ohjaama Liisa ih

Back to top button