Arachnophobia (1990)
Muksuna tuli useasti katsottua yhtä tiettyä pätkää, joka löytyi kaverilta nauhoitettuna vhs:ltä. Se oli hämähäkeistä kertova kauhukomedia, jossa oli samanlaista vetovoimaa, kuin esim. Spielbergin Tappajahaissa ja Joe Danten Gremlinsissä. Spielberg oli tässäkin rainassa tuottajana ja ohjaajan pallilla toimi mm. Gongosta (1995) tuttu Frank Marshall. Aikoinaan elokuvan nimi opetti junnulle sivistyssanan araknofobia, joka jäi syvälle muistiin tähän päivään asti. Tämän “koko perheen” kauhuleffan edellisestä näkemisestä saattaa olla kulunut jo 30 vuotta. Katsottuani sen uudelleen DVD:ltä näin vapun kunniaksi, niin täytyy todeta, että aika hyvin muistin kumminkin koko leffan ja mikä tärkeintä, nostalgia puri kuin jättihämähäkki uhriaan…
Arachnophobia (1990)
Tiedemiehet ja hyönteistutkijat tutkivat Venezuelan viidakoissa uusia hyönteislajeja, kun yksi isompi hämähäkki puree valokuvaajaa. Kuvaaja kuolee nopeasti, mutta miehistö luulee kuumeen olleen syynä tähän. Kuvaajan ruumis lähetetään rahtina kotikyläänsä Canaimaan, Californiaan. Arkkuun piiloutunut tappajahämähäkki kotiutuu pian paikallisen talon vajaan. Talon on juuri ostanut kylän uusi lääkäri, joka on muuttanut perheineen Canaimaan, isosta kaupungista. Tuppukylässä alkaa pian mystisesti kuolla paikallisia asukkeja ja uutta lääkäriä pidetään syypäänä hoitovirheisiin. Pian hän saa nimen Tohtori Kuolema. Tilanne näyttää pahalta, kunnes se pahenee entisestään uuden hämähäkki invaasion toimesta…
Arachnophobiassa on sitä mukavaa kasarin ja ysärin alun tunnelmaa. Semmoista sympaattista pikkukylän lämpöä ja pidettäviä hahmoja, kuten aikansa Spielbergin leffoissa oli tapana olla. Leffa tuokin mieleeni sellaisen sekoituksen Tappajahaita, Gremlinsiä ja Jurassic Parkia. Vaikka elokuva luokitellaan kauhuelokuvaksi, on se mielestäni lähempänä kokoperheen seikkailua kauhuelementeillä varustettuna.
Yllätyin elokuvan alussa nähtävästä kohtauksesta jossa helikopteri lentää Etelä-Amerikan vuoristojen välissä. Se toi heti sellaista isomman budjetin tuntua. Muistikuvissa oli, että kyseessä olisi todella pienen budjetin pikku kauhuleffa, mutta väärin muistin.
Elokuvan efektit olivat kestäneet aikaa oikein mukavasti ja hämähäkit näyttivät oikein eläviltä suurimmalta osin ajasta. Kuulemma oikeita hämppyjä oli käytetty enimmäkseen, nukkejen tukiessa kohtauksia. Myöskin lähikuvat hämähäkkien silmistä näyttivät oikein hyviltä ja hämikset saivat näiden avulla luonnetta “hahmolleen”.
Elokuvassa näyttelee monta tunnettua henkilöä, joista useimmat tunnetaan paremmin komedioista.
Päähahmoa, eli Dr. Ross Jenningsiä esittää Jeff Daniels. Danielsin tunnen parhaiten Nuija ja Tosinuija elokuvasta. Tässä hän on aivan päinvastaisessa roolissaan fiksuna lääkärinä ja täytyy myöntää, että välillä oli pakko tarkistaa onko tämä sama Daniels, kuin se idiootti siinä Dumb & Dumberissa, koska niin hyvin hän näyttelee myös tällaista täysin erilaista hahmoa.
Tohtorin vaimoa Molly Jenningsiä esittää Harley Jane Kozak. Kozak on tuttu mm. Slasher leffa The House on Sorority Rowsta ja When Harry met Sallystä.
Leffan ehkä muistettavin hahmo on koominen tuholaistorjuja Delbert. Delbertiä näyttelee loistavasti John Goodman ja mies onkin syypäänä kaikkiin leffan tuottamiin naururemahduksiin. Goodman tuo sitä sielua tähän pätkään.
Mm. Warlockina tunnettu näyttelijä Julian Sands on hyönteistutkija Dr. James Atherton. Atherton on toinen muistettavista henkilöistä. Tässäkään leffassa hän ei tunnu kovin luotettavalta kaverilta.
Vaikka musiikeista vastaa Trevor Jones (Labyrinth, Dark Crystal), olin varma, että kyseessä on Danny Elfman. Sen verran Elfmanimaisia fantasiasävelmiä loppupuolella kuullaan.
Kauhuelokuvana Araknofobia ei ole kovinkaan pelottava ja se soveltuu hieman nuoremmallekkin katsojakunnalla. Myöskään elokuvan tappokohtaukset eivät ole kovinkaan graafisia. Aikuisemmalle katsojalle leffa tarjoilee sympaattista ja kepeää tunnelmaa, sekä nostalgiaa. Itse henkilökohtaisesti yllätyin kuinka hyvältä leffa tuntui pitkästä aikaa ja kuinka lujaa nostalgia puri 30 vuoden tauon jälkeen. Suosittelen!
Alkuperäinen artikkeli löytyy täältä