THE FIRST OMEN

THE FIRST OMEN

’76 kauhuklassikko The Omen säikäytti katsojat piinaavalla jännityksellään. Se oli jatketta samalle vanavedelle mihin kuului Rosemary’s Baby ja The Exorcist mitkä syntyivät ajan hermostuneisuuden innoittamana. Nyt se on saanut esiosan. Juoni seuraa amerikkalaista naista sisar Margaretia (Nell Tyger Free), joka lähetetään töihin Rooman kirkkoon. Kuten alkuperäisessä Gregory Peckin hahmo, hän alkaa huomata piileviä merkkejä asioiden vilpittömyydestä ja paljastaa synkän salaliiton Antikristuksen syntymän aikaansaamiseksi. Ne jotka alkuperäisen ovat nähneet, tietävät mitä tapahtuu. Tai jotain siltä väliltä.

The Omen on Manaajan lailla ollut aina vähän vaikeasti päihitettävissä mitä tulee jatko-osiin. Ykkösen jälkeen tuli kaksi jatko-osaa Damien: Omen II ja The Final Conflict, muodostaen aavistuksen antikliimaksisen, vaikkakin teknisesti pätevän trilogian. Alkuperäinen on kertakaikkiaan liian hyvä eikä asiaa auttanut TV-elokuva Omen IV: The Awakening mikä on yksi maailman huonoimmista elokuvista. John Mooren ohjaama shot-for-shot remake muistetaan vain markkinointikikastaan kun se ilmestyi 06/06/06. Paras asia siinä on tekijöiden ylimielinen kommenttiraita.

The First Omeniksi nimetyn esiosan on ohjannut Arkasha Stevenson joka korvasi Devil All The Timen ohjaajan Antonio Camposin. Joskus kauhusarjojen esiosat eivät ole yhtään tarpeen osoittaen sinuun Hannibal Rising ja Orphan: First Kill. Sitten on sellaisia kuin Ouija: Origin of Evil ja Annabelle: Creation mitkä yllättävät positiivisesti. Mielestäni edes Psycho IV: The Beginning ei pilannut Norman Batesin syntytarinaa. The First Omenilla oli iso taistelu voittaa yleisö puolelleen ja se ei menestynyt lippuluukuilla vaikkakin sillä on kannattajansa. Ihmiset eivät halua nähdä kahta samankaltaista elokuvaa samaan aikaan ja tällä oli yhteistä Immaculaten kanssa. Mainostus ei ollut kauhean vaikuttava ja ehkä se vaan on tarpeeton. Rosemary’s Baby on itsessään jo aika hyvä esiosa The Omenille. Ainakin omassa päässäni.

Mitä minä ajattelin? Olin utelias vaikkakin skeptinen. Kun olen sen nähnyt ja sulatellut, se on pätevästi tehty ja melko tarpeeton. Minun pelkoni oli siinä kuinka paljon se sorkkii mielikuvaani minkälainen salaliitto Gregory Peckin hahmoa kohtaan oli. Kun muistaa mitä hautausmaalta ja hiusten alta paljastui, vain mielikuvitus on rajana. Se sorkkii mielikuvaani mutta olen tarpeeksi tyytyväinen siihen mitä kaiken eteen tehtiin ja miltä visuaalisuudet näyttivät. Tällainen on kultti mikä saattoi Damienin maailmaan. Jos tämän ja alkuperäisen The Omenin katsoo peräkkäin, pystyy yhdistämään langat yhteen mitä tulee 70-luvun sävyyn ja kerroksiin, vainoharhaisuuteen ja tarinan mystisyyteen. Kysymyksiin vastataan ja mielikuvitukselle jää silti tilaa. Jotkin asiat pitää niellä ja nyt ollaan uudessa valossa. Vaikkakin joillakin repliikeillä ei ole nyt merkitystä. Ongelma on siinä kun alkuperäisessä nähty isä Brennan toimii näiden kahden yhdistävänä tekijänä ja mietin oliko hän tässä vaan juoniväline.

Jos näitä asioita ei mieti liikaa ja pystyy yhdistämään kaiken, The First Omen on sarjan paras elokuva sitten alkuperäisen. Näin jotkin asiat ennalta mihin ollaan menossa etenkin jos on tehnyt läksynsä alkuperäisen suhteen mutta ainakin se viettää aikansa sisar Margaretin seurassa. Nell Tyger Free pitää empatiat yllä uskoaan kyseenalaistavana nunnana joka löytää äitikirkostaan paljon korruptiota. Tämä on tavallaan vertauskuva todellisuuden ja fiktion välillä vetäessään mukaansa kirkon aseman, poliittisen tilanteen, naiseuden ja vapauden sekä uskon ylipäätään. Se laajentaa The Omen mytologiaa ja sen mukana mennään jos pahuudelle on valmis antamaan kasvot. Tällä ja alkuperäisellä on yhteistä siinä että tietää aavistuksen verran mihin ollaan menossa mutta vastaukset voivat olla karmivia. Kamera ei paljasta kriittisiä pätkiä jotta tunnelma säilyisi ja pysymme pimennossa minkälaisia voimia hengellisessä maailmassa on.

Arkasha Stevenson on saanut ohjattavakseen ihan tyylikkään kauhuelokuvan ja olen utelias missä hänet nähdään seuraavaksi. Kun ’71 Italiaan päädytään, tuntuu jo siltä että eletään maailmanlopun kynnyksellä mihin kirkko yrittää vastata. Pidän kauhuelokuvista missä kirkon pappeja tai nunnia esitetään tavallisissa touhuissa kuten röökillä tai ryypyllä. Tämä kohtelee hahmojaan ihmisinä eikä karikatyyreinä. Jos normaalit ihmiset reagoivat johonkin epätavalliseen, jännitys on ansaittua. 70-luvun elokuvaa ollaan opiskeltu siinä minkälaisia aikoja elettiin ja välillä saadaan melkeinpä samanlaista musiikkia mitä Kubrick olisi tehnyt. Jos jokin vetää siitä pois niin pakolliset jumpscaret joita on ehkä kolme tai neljä (kaksi onnistunutta) mutta ne painottuvat alkuun ja loppuaika menee kärsivällisesti. Koska naisen ruumis on arka aihe, body horror löytää tiensä elokuvaan. Välillä ollaan uskomattomassa kuvastossa. Jos on kuvitellut Saatanan pojan syntymän, tältä se näyttäisi.

The First Omen pärjää parhaiten keskittymällä siihen mikä teki alkuperäisestä pelottavan: psykologista jännitystä ravisuttavista asioista missä Jerry Goldsmithin Ave Satani on osa elokuvan DNA:ta. Sitten kun se on esiosa-alueella, heikkoudet näkyvät kun askelien pitää mennä miten pitää ja yllättää yleisö edes jotenkin. Stevenson on tuntunut keskittävän energiansa siihen miten tehdä pätevä kauhuelokuva missä naisen ruumis on työväline ja pakolliset velvoitteet ovat osittain häiriöksi. Alkuperäisen nähneet saavat osansa callbackeista mutta saavat vastineeksi jotain uuttakin. Siihen auttaa Sonia Bragan ja kumppaneiden suoritukset. Jos tämä sarja jatkuu, se on ainakin mielenkiintoisella tiellä vaikkakin haastavalla.

⭐⭐⭐+