THE NUN II
Tämä on voileipäväli mikä ei edistä tarinaa sen kummemmin vaikkakin jättää toivomisen varaa
THE NUN II
Conjuring-universumista useimmat ovat onnekkaimpia kassamagneetteja kuin oikeasti hyviä elokuvia. Ed ja Lorraine Warreniin painottuvat Conjuring elokuvat poikivat joukon spin-offeja joista Valak-nunna on saanut käsittelynsä kahteen kertaan. Ensimmäinen The Nun ei ole niin huono kuin maine väittää. Siinä on hyvät suoritukset ja hienot tuotantoarvot mutta sitten on vastapainona reliance on jumpscares ja juonenkäänteet mitkä viivästyvät huomattavasti. Sen jatko-osa oli väistämättä luvassa ja ohjaksiin tarttui Michael Chaves joka on tehnyt kaksi samaan universumiin sijoittuvaa Curse of La Llorona ja Conjuring 3: The Devil Made Me Do It missä on hetkensä mutta ei kestä pitkällä tähtäimellä. Onko The Nun II samanlainen? Lyhyt vastaus: kyllä.
Edellisessä elokuvassa loistanut Taissa Farmiga palaa sisar Irenen rooliin joka palvelee nyt luostarissa Italiassa. Valakin riivaama Maurice (Jonas Bloquet) työskentelee sisäoppilaitoksessa Ranskassa, jossa hän on ystävystynyt nuoren irlantilaisen tytön kanssa nimeltä Sophie (Katelyn Rose Downey) sekä opettajan ja tämän äitinsä Katen (Anne Popplewell) kanssa. Samoihin aikoihin kardinaali pyytää Irenea tutkimaan useita kuolemia eri puolilla Eurooppaa mitkä liittyvät tavalla tai toisella Valakiin.
The Nun II on pääosin mukiinmenevä vaikkakin vähän väsynyt uusi kappale jatkuvassa Conjuring sarjassa. Kun valitin ekan osan jumpscareista ja juonenkäänteistä, tämä on oppinut niistä vain vähäsen ja jatkanut sellaisella mallilla minkä normiyleisö pystyy sulattamaan viikonlopun aikana. Sen ansioiksi voi pistää jälleen hyvät suoritukset ja hienot tuotantoarvot. Oikeilla Italian kaduilla ollaan oltu selkeästi ja väkijoukkoja on saatu tiettyihin kuviin. Hyvä että kauhuelokuva saa ison budjetin näillä päivillä väripaletin tummissa sfääreissä.
Käsikirjoitus on jälleen ongelma. Ykkösosan lailla tämäkin on murhamysteeri ilman mysteeriä. Heti kun sisar Irene saa tehtävänsä, siitä tietää mihin tämä johtaa. Se on väistämätöntä että hänen tehtävänsä Mauricen juonen kanssa kohtaa. Maurice odottaa kohtaloaan näyttäytyä Conjuringin kohtauksessa ja tämä elokuva on välivaihe. Ainakin sellainen mihin voi vähän kiinnittyä. Koska pidän romantiikasta kauhuelokuvissani ja lankean siihen, olin kiinnostunut mihin hänen ja Anne Popplewellin esittämän Katen kemiat johtavat. Aika kuluu myös valitettavasti liian moneen kohtaukseen missä Katen tytär näkee Valakin käytävillä ja väistämätön repliikki “There’s something wrong…” on edessä ja syyllinen on koko ajan edessä.
Jos Mauricen juoni on vähän yhdentekevä, Irenen välit Storm Reidin esittämän sisar Debran kanssa ovat mielenkiintoisemmat. Debra on uskoaan etsivä noviisi ja toimii Irenen nuorempana peilikuvana edellisestä osasta. Se ei ole mitään sellaista tasoa kuin Jason Miller ensimmäisessä Manaajassa mutta tuo tarpeeksi uskottavuutta puolipinnalliseen kudokseen. Jos edellisellä kerralla oli minimaalinen määrä niitä joista välittää, tässä on ainakin jotain. Jumpscaret eivät ole huono asia oikeissa käsissä ja Conjuring sarja on tehnyt siitä osansa henkien lavastaessa käytännöllisiä pilojaan. Tämän ongelma on siinä että elokuva ottaa itsensä niin vakavasti ja toistaa kaiken sen mitä ollaan jo nähty edellisellä kerralla. Me tiedämme että Maurice on välikappale ja tiedämme että Valak on syyllinen. Miksi me vietämme aikaa jumpscarejen parissa enemmän kuin viisi kertaa? Vaikka äänitehosteista ei olla täysin luovuttu näinä päivinä, musiikki ei ainakaan ole alleviivaamassa Valakin ilmestyessä tytön eteen.
Koska tämä ottaa aikansa goottilaisessa tunnelmanluonnissa, se on lopulta vähän ennalta-arvattava lankojen mennessä yhteen ja erikoistehostespektaakkeli alkaa. Finaali on aika sekopäinen mutta tulee ehkä vähän liian myöhässä. Jos ei kiusaajista välitä elokuvissa, tämä ei muuta siitä mitään. Jos odottaa empatioita tässä välissä kun “vuohi” ilmestyy, se toimii enemmän sisar Debran kannalta jonka kanssa vietettiin enemmän aikaa. Aikaa olisi voinut viettää myös sen parissa miksi tämä on olemassa. Olen lopulta oppinut vähän lisää Valakista ja jotain sisar Irenesta. Se ei ole kaikkein omaperäisin käänne mutta mitä muutakaan voi odottaa tässä välissä. Tämä on elokuvana silta seuraavaan osaan.
Parhaimmillaan The Nun II tuo vähän mytologisia aineksia ja kun miettii edellä mainittua vuohta, sillä on oma lisänsä. Ajattelin että pääsisimme näkemään jotain mullistavaa mutta Valak tyytyy olemaan aika helposti selitettävissä. Valkonaamaista demoniamme esittävä Bonnie Aarons saa paikkansa kauhuhistoriassa, ehkä enemmän Conjuring 2 kuin näiden omien soololeffojensa jäljiltä. Ainakin hän on myös astetta sadistisempi ikärajan koetellessa hermoja. On myös joitain pelottavia hetkiä mitkä eivät tee mitään häikäisevää mutta osaavat kuitenkin alustaa jännitystä. Michael Chavesin työjälki La Llorronan ja Conjuring 3 ohella on ollut työmiehen oloista. Hän pääsee A:sta B:hen jne vaikkakin olisi edelleen paljon tehtävää luoda jotain sarjalle tärkeää.
Lopputekstien jälkeisen kohtauksen perusteella olisi odotuksia että näkisimme jotain luovaa tai merkittävää. Saman universumin Annabelle ei aloittanut hyvin mutta löysi jalkansa esiosan Creationin tienoilla. Kolmantena ilmestynyt Annabelle Comes Home on kolmikon kevyin mutta se on itsetietoinen kummitustalo missä on persoonaa. Se myös kohteli ja varoitti nuken tarinaa epilogina. The Nun II toistaa edeltäjänsä heikkoudet kun olisi ollut jo tilaisuus hyödyntää goottilaisuutta luovemmin. Pidän edelleen Taissa Farmigasta joka varmaan saa muutakin tekemistä uusien osien pulpahtaessa esiin. Kuten myös Bonnie Aarons ja Storm Reid. Tämä on voileipäväli mikä ei edistä tarinaa sen kummemmin vaikkakin jättää toivomisen varaa. Toivottavaa olisi myös että katsojat panostavat elokuvaan kuten Talk To Me ja lupaavaan The Exorcist: Believeriin.
⭐⭐⭐- /5