Tuttu tarina, muusikon renttu, joka löytyy jostain kapakan nurkasta, rakastuu ja nousee tähteyteen. Tällä kertaa muusikon renttu löytyy satamasta, tai no löytyy se tälläkin kertaa jostain soittamasta, mutta kyseessä kuitenkin yksinäinen ujo kalastaja, josta tuskin kukaan voisi kuvitella maailman luokan artistia. Sattuma kuitenkin tarttuu peliin ja entinen tuottaja ja maailman menestyineimpiin artisteihin kuuluvan miehen leski tuottajatyttärensä kanssa on epätoivoisessa tilanteessa ja päättävät tarttua Elliotin huikeaan äänen viimeisenä oljenkortenaan. Tarina ei käsittääkseni perustu tositarinaan, mutta todellisessa elämässä Elliot on kuitenkin menestyvä tanskalainen artisti Christopher.
Tarinassa ei siis sinällään ole mitään uutta, mutta silti, juoni on tässä erilainen ja fressi. Aletaan tekemään musiikkia, josta ei oikein tule mitään, siinä sivussa rakastutaan ja loppu on historiaa. Vaikka leffa varmasti nojaa paljon Christopherin huikeaan lauluun ja lauluääneen, ei hänen persoonansakaan varmasti jätä ketään kylmäksi. Christopher on lauluäänensä lisäksi loistava näyttelijä, vaikka on oikein tiedä näytteleekö hän tässä mitään vai onko hän vain leffassa oma luonnollinen itsensä. Erittäin luonnollinen hän kuitenkin on ja tekee tässä aivan huikean roolin. Rooleissa ei muutenkaan ole minkäänlaista valittamista. Myös itselleni tuntematon Inga Ibsdotter Lilleaas on roolissaan loistava. Tykkään myös todella paljon loppua kohden rooliaan merkittävästi nostattavan Ardalan Esmailin roolista elämän ohjeita antavana Patrickina, joka osaa myös nauttia elämän pienistäkin onnistumisista, ja yrittää tätä samaa positiivisuutta vaihtelevalla menestyksellä tartuttaa myös Elliottiin.
Jos nyt tässä vaiheessa on jollekin vielä jäänyt epäselväksi, niin tykkäsin tästä leffasta aivan sairaasti. Leffa kantaa upeasti aivan alusta loppuun asti, siinä ei ole hetkeäkään että leffan taso tippuisi ja loppuhuipennus on parasta mitä leffoissa olen taas pitkään aikaan nähnyt. Yksi hyvä mittari leffan hyvyydelle on aina se, miten se saa koskettamaan tunteisiin pintaa syvemmälle, ja tämä leffa todellakin kosketti. Aidot kyyneleet olivat taas leffan lopussa poskilla, kyllä tosi mies pystyy senkin tekemään ja kertomaan sen myös julkisesti muille. Kenellekään minut tuntevalle ei varmasti tule yllätyksenä, että mies, kitara ja rakkaus uppoaa, mutta tämä tarina menee vielä paljon sitäkin syvemmälle. Tarinassa on syvää pohdintaa ja saa paljon ajatuksia liikkeelle. Tarinassa on suuria opetuksia, ja suurimpana tästä varmasti kannattaa poimia se, että vaikka olisi kuinka vaikeaa, vaikka olisi kirjaimellisesti menettänyt aivan kaiken, aina on toivoa, aina voi vaihtaa suuntaa. Aina voi siitäkin huolimatta tarttua uuteen mahdollisuuteen, elää. Aina kannattaa elää ja katsoa eteenpäin, historia ei muutu, mutta tulevaisuuteen voi vaikuttaa. Elämä on täynnä mahdollisuuksia, ja tämäkin leffa sitä taas upeasti alle viivaa.
Monen vastaavanlaisen elokuvan teema on todella surullinen ja usein hyvin paljon alkoholilla maustettu. Tämäkin on surullinen, kertoo paljon kuolemasta ja menetyksistä, mutta se on silti aivan uskomattoman hienosti tehty, ja ennen kaikkea positiivisesti tulevaisuuteen katsova. Aika harvoin myös tulee leffan jälkeen fiilis, että mistä tämän biisin saa kuunneltua, ja kyllä, vaikka itse leffa ei valitettavasti olekaan Atmosta, niin leffan viimeisen biisin löytää Imusicista ihan Atmos-versiona! Eikä muuten jäänyt, eikä muuten jää yhteen kuuntelukertaan. Leffa löytyy Netflixistä ja menee ihan ehdottomasti Top-listalle, yhdeksi tämän vuoden parhaista leffoista!
Lähde: Leffafriikki.com
