Blogit

JOHN WICK: CHAPTER 4

Elokuvassa on osioita mitkä kestävät parhaimmillaan puoli tuntia ja heti alussa näemme esimerkin minkälainen elokuva on luvassa.

JOHN WICK: CHAPTER 4

En ole aiemmin katsonut John Wick elokuvia teattereissa. Syyni piilee siinä koska julkaisuajankohdalla katsoin että pienempiä elokuvia joita halusin nähdä, olivat tärkeimpiä. Silti John Wickit ovat vaikuttavasti tehtyjä. Vitsailen aina siitä että Wick on niin kova jätkä kun hän saapuu baariin, drinkki on jo valmiina pöydällä tai kuinka hän ampuu saman kundin 15 kertaa varmistaakseen asian. Tämän neljännen osan ylitsepursuavan positiivinen vastaanotto pakotti menemään teatteriin saakka. Ja tässä se on…

New Yorkissa John Wick (Keanu Reeves) valmistautuu kostamaan High Tablea vastaan ​​piiloutuessaan maan alle Bowery Kingin (Laurence Fishburne) kanssa. High Tablen jäsen markiisi Vincent de Gramont (Bill Skårsgard) kutsuu New York Continentalin johtajan Winstonin (Ian McShane) ja hänen portieerinsa Charonin (Lance Reddick) tapaamiseen missä hän nuhtelee Winstonia epäonnistumisesta Johnin salamurhassa. Markiisi ottaa ohjat käsiinsä ja palkkaa Cainen (Donnie Yen) – sokean, eläkkeellä olevan High Tablen salamurhaajan, tappamaan Johnin uhatakseen katkaista kierteen ikiajoiksi samalla kun hän ajaa omia etujaan.

John Wick palaa nyt kuvioihin aiempaa emotionaalisemmassa osassa. Kuten aina, hän etsii itselleen syyn metsästää ja tappaa. Ykkönen tietysti aloitti sen kaiken. Elokuva mikä olisi voinut mennä suoraan VOD levitykseen, oli tyylikäs pitkillä otoksilla ja harkitulla koreografialla kuvattu toimintaelokuva mikä käynnisti Keanu Reevesin uran uusiksi. Siinä oli kyse  koirasta ja autosta joilla oli enemmän tunnepohjaa kuin pahikset ymmärsivät. Jatko-osat etääntyivät Wickin vaimon muistosta ja laajensivat sekä toimintaa että maailmaa mihin Wick kuuluu. Hänen motiivinsa käydä yhden miehen sotaa oli enemmän kiinni siitä onko hänen kunniaansa loukattu ja voiko hän palata vanhaan elämäänsä. Vaimosta, menneisyydestä ja seurauksista puhutaan nyt aiempaa vakavammin ja John palaa takaisin toimintaan vaikkakin pohdiskelevammin asentein. Keanu Reeves on tehnyt roolista omansa. Kaikista hänen rooleistaan, John Wick on häntä lähimpänä katsoen hänen sisäänpäin kääntyneisyyttä, rakkauttaan koiriin ja martial artsiin. Suorituksiin katsoen hänen tavaramerkkimurteensa on paljon vähemmällä ja John puhuu vähin lausein vakavalla sävyllä.

Näitä elokuvia tullaan katsomaan koreografian vuoksi ja se on hienoa mutta mikään ei olisi mitään ilman toimivaa setupia. Edelliset elokuvat yltävät kahteen tuntiin ja ohjauksen kautta ne ovat toimivia kokonaisuuksia ilman että ne tarvitsevat jatkuvaa ekspositiota hahmojensa ympärille. Tämä on kolme tuntia pitkä ja se käyttää hyväksi kaikkea aiempaa. Common, Ruby Rose ja Halle Berry ovat osuvia esimerkkejä mutta nyt meillä on Donnie Yen ja Shamier Anderson yms joiden kehitykset laajentuvat kun heidän odotetaan poistuvan kuvasta kun John jatkaa matkaansa.

Elokuvassa on osioita mitkä kestävät parhaimmillaan puoli tuntia ja heti alussa näemme esimerkin minkälainen elokuva on luvassa. John on osunut samalla matkalle muiden kanssa ja kohtauksessa on kyse muistakin kuin hänestä. Se voisi olla oma lyhytelokuvansa. Henkilödraama, suhteet, motiivit, hahmokuvaukset ja koreografia löytyy tästä. Jos ajatteli että kolmosessa on kohtauksia mitkä kestää liian pitkään, tämä leikkaa välillä muualle. Näemme paljon sellaista mitä ei ole aiemmin nähty. Martial Arts kukoistaa ja aseet paukkuu. Tämä oli vain alkua ja tämänkaltainen rakenne oli luvassa jatkossa.

Sankarin henkinen ja fyysinen matka näkyvät tässä vahvemmin. Aiemmin Wick alusti ja keskitti matkansa mutta ilman määränpäätä. Nyt valoa on tunnelin päässä ja mutkat tuntuvat voimistuvan. Kun toiminta aloittaa vahvasti, sitten seuraava tulee olemaan erilainen. Eräs kohtaus alustetaan pokeripöydän ääressä korostaen jännitettä ja pelaajien taitoja. Kun päästään Pariisiin, tilanne on herkullinen. Jos John Wickin voittamattomuus oli ärsyttävää ennen, tämä ei muuta mieltäsi. Jos se menee genren piikkiin, sitten olet sujut. Kohtaus on kilpajuoksu aikaa vastaan ja takaa-ajo toimii lähtölaukauksena viimeiselle matkalle. Koreografia on niin naurettava että se on mielettömän hyvä. Sitten se voimistuu ammuskelussa missä ylhäältä kuvattu kamera-ajo saa kaiken kaaoksen tuntumaan vieläkin täydellisemmältä. Mikään niistä ei kuitenkaan satu yhtä paljoa kuin panoksia lisäävä nousu rappusia pitkin mikä on sopivaa kun miettii ilmaisua “longest steps of my life” ja mihin se johtaa.

Keanun lisäksi on monia uskomattomia hahmoja jotka kokevat kaaren ja suorituksia. Donnie Yen ja Shamier Anderson ovat hämmästyttäviä tasapainottaessaan kemiat yksinvaeltavan Wickin kanssa ja täydentävät toistensa vahvuuksia ja puutteita. Wickilla ja Andersonin esittämällä Nobodylla on yhteistä koira ja Wickilla ja Cainella on kunniantunto. Bill Skårsgard ei ole ollut yhtä inhottava ja karismaattinen sitten It päivien. Elokuva oikeuttaa pituutensa kauneudellaan. Jos ei jatkuva toiminta kiehdo, Ian McShanen kävely napoleonmaisen Bill Skårsgardin luokse taidegallerian ympärillä on kauniisti rytmitetty tuoden esille hahmon hienostuneisuuden ja yltiömäisyyden. Tässä pystyy toteamaan myös että vanhat tutut Ian McShane ja Lance Reddick ovat moniulotteisimpia eikä heidän tarvitse turvautua kakkosen ja kolmosen lankavälilähestymistapaan. Eikä pidä unohtaa myöskään martial arts tähteä Hiroyuki Sanadaa ja Rina Sawayamaa tuoden esille sen että elokuva tuo vaikutteensa nyt ehkä vahvemmin aasialaisen toiminnan puolelta kuin aiemmin.

Elokuva on yhtä klassinen kuin loppunsa. Koska neuvosto on aloittanut ja edennyt sääntöjen, byrokratian ja porsaanreikien kautta, päättyminen tällä lailla kuin on, käy järkeen. Tämä on melkein kuin western asetelma tai kaksintaistelu 1800-luvun Ranskassa. Elokuvan loppu herättää varmasti yhtä paljon keskustelua vielä vuosien jälkeen, etenee sarja mihin tahansa. Varmaan yhtä paljon kuin “Olisiko Jack ja Rose mahtuneet samalle ovelle?” Lopussa on kuitenkin niin paljon dynamiikkaa, teemaa ja oikeamielisyyttä että se on jopa täydellistä tiettyine puutteineen…

⭐⭐⭐⭐½ /5

Olli-Pekka Mäkelä

Arvioita pääasiassa elokuvateatterien tai striimauksen uusimmista sisällöistä

Aiheeseen liittyvää

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

Back to top button