Pablo Larrain on vanginnut oikein hyvin tukahduttavan ahdistavan tunnelman Sandringhamin kartanolla jouluna 1991. Elokuvan keskiössä on prinsessa Dianan kaipuu omaan elämään, kuninkaallisuuden ja julkisuuden taakka ja hovin valtapelit. Katsellessani elokuvaa nautin erityisen paljon niistä motiiveista, joilla ohjaaja on tuonut elokuvan teemoja esille.
Helmet
Prinssi Charles on ostanut elokuvassa Dianalle lahjaksi samanlaiset helmet kuin rakastajalleen, herttuatar Camillalle. Diana kulki oikeassa elämässä usein helmien koristelemana, elokuvassa hän mainitseekin leikkisästi, että puolet hänen painostaan on koruja. Helmet edustavat yleisesti rikkautta ja arvokkuutta: ne ovat olleet etenkin brittikuninkaallisten suosimia siitä lähtien, kun niitä alettiin kuljettaa Eurooppaan. Dianalla on elokuvassa kalliita, kauniita koruja, mutta ei rakkautta. Helmet tukahduttavat häntä kaulalla. Eräässä kohtauksessa kuningasperhe on syömässä illallista, ja Diana kuvittelee repivänsä korun irti ja syövänsä helmet. Hän sormeilee helmiä usein leffan aikana, ja elokuvan huippukohtauksessa helmet lentävät yksitellen kaarena pois hänen kaulastaan, jonka jälkeen hän on vapaa.
Lapsuudenkoti
Elokuvassa Diana viettää kuningasperheen kanssa joulua kartanolla, joka sijaitsee lähellä hänen lapsuudenkotiaan, Park Housea. Ennen lämmin ja iloa täynnä oleva koti on nyt ränsistynyt autiotalo, joka on piikkilanka-aitausten ympäröimä. Psykologien mukaan talo symboloi esimerkiksi unissa omaa itseä, ja uskonkin Dianan lapsuudenkodin edustavan sitä elämää, joka häneltä vietiin. Diana tapasi lähes kolmikymppisen prinssin vain 16-vuotiaana, ja hänen elämänsä tuntui suuntavan siitä lähtien suoraan Buckinghamin palatsiin. Elokuvassa Diana pyrkii jatkuvasti lapsuudenkotiinsa, vaikka häntä yritetään estää. Lopulta hän murtautuu sinne katkoen piikkilangat aidasta, ja pimeässä talossa ollessaan kokee ymmärryksen hetken, jonka jälkeen hän muuttaa elämänsä suuntaa. Talon laitamilla on myös vanha variksenpelätin, joka on puettu Dianan isän vanhaan takkiin. Takki, johon Diana loppukohtauksessa pukeutuu, on myös oleellinen osa Dianan vanhan elämän kaipuun esittämistä.
Anne Boleyn
Anne Boleyn on kuningatar 1500-luvun brittihovista. Tunnetuksi hän on jäänyt siitä faktasta, että kuningas Henrik VIII, joka vaihtoi naisia kuin villasukkia, mestautti hänet löydettyään itselleen uuden rakastajan. Elokuvassa Diana näkee jatkuvasti Anne Boleynin haamun, jonka kohtalo tuntuu menevän samalla tavalla kuin Dianan. Diana on saanut juuri ennen elokuvan alkua tietää puolisonsa salasuhteesta ja kokee itsensä yhtä kertakäyttöiseksi ja yhtä helposti tuhottavaksi kuin Anne Boleynin. Lopulta hän saa Annelta kuitenkin rohkeutta päättää itse omasta kohtalostaan. Anne Boleynin olemassaolo elokuvassa motiivina tuo esille sitä, kuinka alistettu Diana kokee olevansa. Vaikka kuningasperhe ei ollut häntä mestauttamassa (toisaalta Dianan kuolema kahdeksan vuotta myöhemmin sattui kyllä sopivasti…), tunsi Diana itsensä varmasti loukutetuksi.
Valta & kontrolli
Elokuvassa on kohtauksia, joista tulee esille henkinen taistelu, juonittelu ja vallankäyttö. Eräässä kohtauksessa Diana juttelee prinssin kanssa, jolloin prinssi ikään kuin ”laittaa Dianan paikoilleen” ja käskee tätä käyttäytymään arvolleen sopivasti. Prinssin ja Dianan välissä on vain biljardipöytä, jossa prinssin puolella pallot ovat valmiiksi asetetut ja sievästi kasassa, valmiina pelaamaan, kun taas Dianan puolella pallot ovat sikin sokin. Lopulta prinssi näpäyttää mustan kasipallon Dianan suuntaan, joka nappaa sen kiinni, puristaa kädessään ja pudottaa maahan. Musta kasipallo päättää biljardipelin, ja siihen on yhdistetty myös ongelmiin ja alilyöntiasemaan liittyvää symboliikkaa: kun lyöt kasipallon väärässä kohdassa pussiin, peli on omalta osaltasi ohi. Mielestäni Dianan ja prinssin välinen henkinen kaksintaistelu tuli erinomaisesti esille biljardipöydän avulla.
Elokuvassa on useita toistuvia asioita tai tilanteita, joissa valta ja kontrolli tulee esille. Eräs tärkeä osa elokuvaa ja Dianan tarinaa on esimerkiksi Dianan suhde ruokaan. Dianalla oli bulimia, ja oksentamalla hän kontrolloi omia elintoimintojaan. Toisinaan valta omaan itseen katkeaa, ja Diana ahmii herkkuja kuninkaallisen keittiön varastosta. Toinen mielestäni kiinnostava kontrolliin liittyvä motiivi on auton ajaminen. Unissa auton ajaminen symboloi oman elämän hallintaa. Elokuva alkaa Dianan ajaessa uhmakkaasti kohti kartanoa muun hovin päivitellessä pöyristyneenä sitä, miksi Diana on itse auton ratissa. Elokuva myös päättyy siihen, kun Diana lähtee ajoissa kartanosta ja hyppää auton rattiin. Mielestäni nuo pienet yksityiskohdat ovat oleellisia seikkoja Dianan tarinassa ja näyttävät sen, miten hän on päättänyt ottaa itse oman elämänsä käsiinsä.
Itse elokuva oli miellyttävä katselukokemus erityisesti siitä syystä, että koen prinsessa Dianan itselleni tärkeäksi inspiraatioksi ja esikuvaksi. Kristen Stewartin näyttelijäntyö ansaitsee arvostusta, mutta myös sen käsikirjoitus ja ohjaus, sillä paljon on sanottu ilman sanoja.
Kuvat: IMDB
