The Black Phone

THE BLACK PHONE

Scott Derricksonin elokuvat ovat olleet joko major hits tai mild misses. Hänen The Day The Earth Stood Still remakensa on ainut keskitasoa alempaa tuotosta. Exorcism of Emily Rose ja Deliver Us From Evil ovat mielenkiintoisia ajoittaisesta kömpelyydestä huolimatta. Hänen parhaimmat työnsä ovat kuitenkin kauhuyllättäjä Sinister ja Marvel eepos Doctor Strange. Nyt seuraan liittyy The Black Phone minkä hän teki jouduttuaan lähtemään Doctor Strange in the Multiverse of Madnessista luovien erimielisyyksien takia.

The Black Phone kertoo Finneysta (Mason Thames), ujosta ja fiksusta 13-vuotiaasta pojasta, jonka sadistinen sarjamurhaaja (Ethan Hawke) sieppaa äänieristettyyn kellariin. Kun rikkinäinen puhelin seinällä alkaakin soida, Finney huomaa kuulevansa tappajan edellisten uhrien äänet ja he ovat varmistamassa että Finneylle ei käy samoin kuin heille. Aikaa vastaan taistelee myös sanavalmis ja neuvokas Finneyn sisar Gwen (Madeline McGraw) jolla on osittaiset selvännäkijän kyvyt.

Heti leffan alettua, tietää olevansa hyvissä käsissä. Vaikka ehkä Sinisterin samanlaiseen karmivuuteen ei päästä, Derrickson on löytänyt silmää elokuvantekijänä. Tämä pelaa kuin old school horror ohjaajansa omalla kädenjäljellään. Joskus hänen kehittelemänsä jumpscaret eivät ole törmänneet hyvin yhteen tunnelman kanssa mutta tässä se ottaa aikansa kunnolla ja se tulee ansaitusti. Kuten oli Sinisterissa niin oli tässäkin. Jumpscaressa on välillä sääntönsä jos se tulee väärällä hetkellä väärän henkilön ilmestyessä, se kuluttaa energiansa mutta Derrickson käyttää sitä mukavasti hyväkseen.

Elokuva kehittää tunnelmansa ympäristössä mikä tuo mieleen Carpenterin Halloweenin syksyiset maisemat pikkukaupungissa ja Stephen Kingin oikut. Tämä on kauhua mikä ei selittele itseään vaikkakin tarvittaviin kysymyksiin vastataan. On ehkä yksi asia mihin en uskonut täysin kun lankoja ruvettiin vetää yhteen. Se olisi voitu poistaa tai korvata muulla. Tässä tapauksessa oli liikaa vinkkejä ja se vaikutti loppua myöten vähän epäuskottavalta. Tarina on world buildingia salaperäisen tappajan, tuonpuoleisen, huonojen vanhempien ja koulukiusaajien keskellä. Jälkimmäiset ovat yleensä klisee mistä Simpsonit tekee pilaa mutta niillekin on sijansa. Oliko syynä sitten todellisuus tai se että Let the Right One In kohteli kiusaajia vampyyria kauhistuttavampana asiana ja niin tässäkin kiusaajilla on osansa. Se ainakin johtaa yhteen lempikohtaani elokuvassa missä sanavalmis pikkusisko puolustaa veljeään. Ja isäpappa jota esittää Jeremy Davies, ei ole lopulta itsekään mikään klisee.

Mason Thames saa uskomaan siihen kuinka kiipelissä hän on ja sitä kannustaa selviämään mutta show’n varastaa pääasiassa Ethan Hawke ja Madeleine McGraw. Jälkimmäinen tuo tarvittavaa kevennystä ja persoonallisuutta muuten synkkään aiheeseen. Vetonaula on kuitenkin Ethan Hawke The Grabberin roolissa joka tullaan varmaan liittämään uusien kauhuikonien joukkoon. Hänen maskinsa vaihtuu aina mielialan mukaan oikeassa valaistuksessa ja tilanteessa. Hän on niitä näyttelijöitä jotka imevät huonostakin materiaalista jotain hyvää irti mutta tämä ei ole niitä. Kuten oli Sinister, hän kannattaa tätä omalla intensiivisyydellään.

The Black Phone ei vastaa kaikkiin kysymyksiisi mutta se onkin kohteliaisuus. Välillä on jotain sellaista mihin ei tarvita vastauksia kuten miksi Hannibal Lecter syö ihmisiä tms. Se on vuoden paremmistoa kauhuosastolla ja haastajia varmasti riittää mutta paljon pitää vielä tapahtua jos monikin leffa ylittää tämän.

⭐⭐⭐⭐+